Suunnitellessani Alshainia ja aloittaessani kirjoitustyötä lähestulkoon pelkäsin sitä päivää, jolloin pitäisi siirtyä kirjan osaan numero kaksi. Etukäteen teoksen viidestä kertojasta ainoa naispuolinen tuntui kaikkein vaikeimmalta samaistumiskohteelta.

Henkilöhahmoni eivät ole missään tapauksessa yksi yhteen todellisia henkilöitä - ystäviä, tuttavia tai vihamiehiä. Vaikka joskus jonkun oikean ihmisen sijoittaminen tarinaan ehkä houkuttelisikin, ajatus on tuntunut aina tavattoman epäreilulta kyseistä elävää esikuvaa kohtaan. Kaunokirjailijalla on valta ja mahdollisuus vääristellä ja tulkita ihmistä mielensä mukaan ilman että kyseisellä ihmisellä on pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Olen tehnyt tästä itsekeksitystä säännöstä (ainakin toistaiseksi) vain yhden pienen poikkeuksen: 391:n luvussa XVI Hampurin rautatieaseman odotussalissa vilahtava nuoripari, jota kertojahahmoni tarkkailee, on ainakin jossain määrin todellinen pariskunta, minä ja silloinen avovaimoni. (Tosin siirrettynä todellisuutta paria vuotta myöhempään ajankohtaan.) Samoin odotussalissa istuva panamahattuinen mies "Strangers in the Nightiä" soittavine transistoriradioineen todella oli paikalla. Ellen sittenkin nähnyt unta: tyyppi oli niin täydellinen ilmestys siinä paikassa ja ajassa.

Alshainin Vera Poitak -hahmo on saanut aineksia joistakin hyvien naispuolisten ystävieni kanssa käymistäni keskusteluista, mutta ei hän silti ole yksikään ystävistäni eikä edes mikään keinotekoinen yhdistelmä heitä. Ehkäpä sorruin etukäteistuskittelussani stereotypioihin kuvitellessani, että toista sukupuolta edustavaan kertojahahmoon olisi kirjoittaessa vaikeampaa samaistua kuin niihin neljään mieshahmoon: heistä osa osoittautui nimittäin selvästi Veraa hankalammiksi tapauksiksi. "Häkkilintu"-osan kirjoitustyö nimittäin luisti yllättävän sujuvasti, ja juuri tämän osan kohdalla tapahtui eniten sitä, että kuvittelemani hahmo rupesi miettimään ja toimimaan tavalla, joka yllätti minua itseänikin - alkoi ikään kuin kirjoittaa itse itseään.

Ehkä sukupuoli oli sittenkin tässä epäoleellisempi tekijä. Vera on erittäin vaikeaan elämäntilanteeseen omaa syyttään joutunut (nuori) ihminen, josta tuntuu, ettei umpikujasta ole poispääsyä. Siitä minulla itsellänikin on kokemuksia - tosielämän kannalta tuohon pitäisi lisätä "valitettavasti", mutta tekstilleen taustamateriaalia tarvitsevan kirjailijan kannalta tietenkin "onneksi". Umpikujan tunne ja ääriteosta toiseen pyörivät ajatukset ovat olleet joskus kovinkin tuttuja.

Silti Vera oli hahmo, johon liittyviä kommentteja jännitin ehkä kaikkein eniten siinä vaiheessa, kun romaanin käsikirjoitus lähti lopulta ateljeekriitikkojen (joista suurin osa sattuu olemaan naisia) ja kustannustoimittajan (joka hänkin on nainen) luettavaksi. Mitään vakavampia protesteja hahmon ja hänen ajatusmaailmansa suhteen ei tullut, joten Vera päätyi henkilönä lopulliseen kirjaan varsin pitkälti sellaisena, jona oli jo ensimmäisessä versiossa. Vasta kirjan julkaisun jälkeen muuan tekstiäni kommentoinut miespuolinen, vähän itseäni nuorempi ammattikriitikko paheksui Veran "pissismäisyyttä". Lievästä yllättyneisyydestäni huolimatta ymmärrän kyllä näkökannan. Hankalassa elämäntilanteessa itse kunkin ajatusmaailma rupeaa kyllä helposti kiertämään paljon ihmisen ikää pienempää ja lapsellisempaakin kehää. Tämäkään ei ole sukupuolisidonnaista. Toisaalta pari valmista kirjaa kommentoinutta naispuolista lukijaa on nimenomaan kehunut sitä, miten olen kuvannut tilanteita "naisen näkökulmasta". Lainausmerkit siksi, etten ole varma, onko mitään yleisemmin yhtenäistä "naisen näkökulmaa" olemassakaan yhtään sen enempää kuin mitään universaalia "miehen näkökulmaakaan".

Joka tapauksessa kuulen mielelläni jatkossakin kommentteja siitä, miten tämä erilaisten, eri-ikäisten ja erisukupuolisten kertojahahmojen käyttö toimii eri lukijoiden mielestä.

(lievä spoilerivaroitus:)

Veran "kohtalohan" jää kirjassa enemmän tai vähemmän epäselväksi. Siihen on syynsä. Luulen, että palaan Alshainin maailmaan vielä jossakin myöhemmässä romaanissa, ja tällä hetkellä kehittyneissä ideanpoikasissa Veralla on oma, merkittävä osansa tarinaa. Ehkä. Ensin pitää saada pois jaloista ja ajatuksista täysin eri asioista, ajasta ja ihmisistä kertova romaani numero kolme, työnimeltään Nedut.