Yrttimaan aikakirja

23.11.2006 - 10:56

Uutiset muistivat tänään mainita, että Radio Cityn lähetykset loppuvat lähiaikoina.

Itse aloitin Cityn kuuntelemisen vappuna 1985, kymmenkunta minuuttia ennen kuin itse lähetys alkoi. Radio pysyi auki koko illan ja ison osan yötäkin. Seuraavana päivänä mennessäni töihin Koskelan sairaalaan onnistuin kenenkään protestoimatta virittämään kahvihuoneen radion 96,2 megahertsin taajuudelle jolla se myös pysyi, huolimatta siitä miten pari ihmistä tuhahteli lähetyksen seasta erottuneille muutamille kirosanoille. Viitisen vuotta toiminut Rockradio oli jo ehtinyt raottaa ovea riemukkaalle anarkismille, mutta alkuaikojen City vei homman vielä pari pykälää pidemmälle.

Aktiiviselle ja (silloin erittäin) vakavamieliselle musiikin harrastajalle oli käsittämättömän hieno kokemus kuunnella radiota, josta saattoi seuraavaksi tulla ihan mitä tahansa. Vaikkapa hard rock -klassikon perään pätkä Philip Glassin upouutta oopperaa. Tai joku esoteerinen bluesrenkutus joltakin artistilta, jonka levyjä oli tuotu maahan se tasan yksi kappale, joka oli radiotoimittajan hallussa (mutta luultavasti seuraavien päivien kuluessa niitä tilattiin maahan ainakin pari kappaletta lisää). Musiikkia, joka oli ollut myyntilistoilla viime vuonna tai viisitoista vuotta sitten, saattoi olla myyntilistoilla ensi kuussa, tai ei ollut myynyt koskaan juuri mitään. Myyntiä tai "taiteellista arvoa" tärkeämpää oli, että ohjelman toimittaja sattui diggailemaan biisiä kybällä - tai ei lainkaan, mutta se sopi juuri siihen aikaan sitä nimenomaista päivää jostakin muusta yhtä esoteerisesta syystä. Niin asia pitikin olla, ja niin asia pitää olla.

Radio Cityn kuuntelu jäi vähemmälle 90-luvun alussa, kun muutin kuuluvuusalueen äärirajoille, ja vastikään aloittanut Radiomafia suhtautui alkuvuosinaan maailmaan samalla riemukkaalla anarkismilla. Kun sitten muutin takaisin kuuluvuusalueelle vuosikymmenen loppupuolella, City ei ollut enää se City mistä minä olin niin pitänyt: anarkistien, viherpiiperöiden, femujen, homojen ja muuten vain ihanasti nyrjähtäneiden radiosta oli tullut Suomen Ainoa Rock-kanava, Jolla Oli Vain Kymmenen Äänilevyä. Brežneviläiset soittolistakomissaarit olivat kaapanneet vallan ja päättivät, millaista musiikkia radiossa sai soittaa ja millaista ei. Samanlainen ankea harmaus oli levinnyt Radiomafiaan ja muille kaupallisille kanaville, joten radionkuunteluhetkeni alkoivat olla yhä harvemmassa. Kunnes lyhytaikainen Lepakkoradio muistutti syksyllä 1999 mieleen, millaista radio voisi olla. Onneksi Lepakkoradio jatkui Radio Helsinkinä, ja onneksi Erkon mediaimperiumi ei ole ainakaan vielä onnistunut pakottamaan kanavasta mitään kutun "nuorisokanavaa" isovelimäisine soittolistakomissaareineen.

Joten suonette anteeksi, Radio Cityn väki, että en sure kanavanne vaikenemista. Minun mielestäni City on kuollut jo toistakymmentä vuotta sitten.

Suren enemmän Robert Lockwood Junioria (1915-2006), yhtä viimeisistä sotaa edeltävän ajan Delta-bluesin pioneereista. Tai K. W. Blomqvistia, legendaarista radiotoimittajaa, rock'n'roll-miestä ja Bulvanian presidenttiä.

7 kommenttia Kommentoi

SusuPetal kirjoitti 23.11.2006 - 12:37

Minäkin muistan sen vapun, jolloin kaikki alkoi. 80-luvulla kuunneltiin mustia muumioita, yöradiota ja mikä ihme sen typin nimi oli -ai niin, Jorma Elovaara, eikö niin?

Vaihtoehto muulle radiotoiminnalle, vaan ei enää. Kiitos ja hyvästi.

jPekka kirjoitti 23.11.2006 - 16:37

Juu, Jorma Elovaarahan se oli, ja ohjelman nimi "Vesimiehen aika". Korkealla, hengästyneellä äänellä kerrottuja kummallisia tarinoita, yhtä kummallista musiikkia...

Sitten olivat ensimmäiset Yölinjat - ensin Teppo Turkki ja sitten Pekka Sauri kuuntelemassa. Silloisen avovaimoni kanssa kuuntelimme lähetyksiä pimeässä, sanomatta mitään, joka maanantaiyö (jos oikein muistan).

Mustat muumiot olivat lempparini! Mustaa musiikkia ja k-kankeita juttuja!

Tuuli kirjoitti 23.11.2006 - 17:17

Aivan, aivan.. Itse hengasin Lepakossa polvenkorkuisesta, koska faijalla oli siellä treenikämppä, ja myöhemmin, kun faija oli äänitarkkailijana Cityllä, meillä kuunneltiin tietysti vain Cityä. Vesimiehen ajan muistan, samoin Yölinjan, Pullakuskit, vaikka mitä. Oli aika järkytys, kun Citystä tuli formaattiradio. (Ja vielä isompi järkytys kun Lepakko purettiin, mutta se on jo toinen juttu se...)

Radio Helsinki kuuluu netitse tänne ulukomaillekin. Yle Q:ta olisin Suomessa kuunnellut, jos se olisi jatkanut. Olin varmaan kohderyhmää tai jotain.

jPekka kirjoitti 23.11.2006 - 18:53

YleQ:ta kuunneltiin meilläkin paljon, joo. Taisimme mekin olla kohderyhmää, vaikka kohderyhmäajattelu onkin juuri se asia mitä näissä radiojutuissa inhoan.

Tero kirjoitti 25.11.2006 - 09:24

Töissä soi netin kautta Radio Helsinki, mutta niinä harvoina hetkinä, kun autossa on pitänyt radiota kuunnella, on City ollut se ainut, jonka musiikkia on jaksanut (kun kuunteluhetket ovat riittävän harvassa, ei soittolistan suppeuskaan ole liikaa harmittanut). Jään kaipaamaan kanavan yleistä rock-asennetta.

Natalia kirjoitti 25.11.2006 - 11:11

Mielenkiintoista lukea, millainen City joskus oli, se saa minut ymmärtämään kanavan kulttiarvoa kun omasta mielestäni se ei ole kovin kummoinen.

Oletko sinä löytänyt Groove FM:n? :-)

jPekka kirjoitti 25.11.2006 - 11:34

Natalia,

Olen toisinaan kuunnellut Groovea, koska vaimoni kuuntelee sitä ihan mielellään. Itse en ole kanavasta kovinkaan innostunut, mikä johtuu luultavasti pinttyneestä vastenmielisyydestäni kaikkeen fuusio- ja Pori-jazziin vivahtavaa kohtaan - sitä se YLE:n 70-luvun "paremman" kevyen musiikin pakkosyöttö on teettänyt... kanavan soul-osastokin on usein tuota sisäsiistimpää ja jazzimpaa lajia, joka ei jaksa mieltäni nostattaa.

(Ehkäpä nyt varttuva sukupolvi vihaa aikuisena tanssipoppia ja punkahtavaa hardrockia? Kuka tietää 8-)

Nimesi

Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)

Kotisivusi osoite

Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten

Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)

Kommentti

Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code