(jatk. ed. num.)

1990-luvun puoliväliin mennessä Liken toiminta oli kasvanut ja ammattimaistunut. Limeksen nurkista oli muutettu ensin Vironkadulle (siihen nykyiseen notkelmakohtaan, joka vielä 1800-luvulla tunnettiin nimellä Paskalampi) ja sitten Kulmakadulle. Suurin osa firman perustaneesta, opiskelleesta kaveriporukasta oli hajautunut muille aloille duuniin. Hannu oli edelleen täysipäiväisesti (ja vähän ylikin) mukana, samoin Timppa. Firmaan tuli töihin nuorempaa väkeä, viihtyi pari vuotta, jätti jälkensä toimintaan ja siirtyi sitten muualle. (Esimerkiksi sittemmin kirjailijana menestynyt Katja Kallio ja televisiotoimittajanakin vaikuttanut Henrik Laine.)

Osakkaana pidin firmaan yhteyttä, kävin yhtiökokouksissa ja bileissä, tein joskus sekalaisia hanttihommiakin. Joskus vuoden 1995 lopussa Hannu yllättäen soitti ja kysyi minua kääntämään Cristopher Sandfordin Kurt Cobain -elämäkertaa. En tiedä, mistä olin tullut hänen mieleensä. Olin toki kirjoittanut musiikista paljonkin Rumbaan. Luulin silloin, että hän oli nähnyt muutamaa vuotta aikaisemmin väkertämäni Robert Johnson -käännöksen, mutta myöhemmin selvisi ettei hän ollut tiennyt mitään sen olemassaolosta.

No, puolityötön toimittajanretku (jota hommaa inhosin: se geneettisestä ammatinvalinnasta) oli tietenkin halukas heittäytymään toisenlaiseen duuniin. Haaste osoittautui paljon hankalammaksi kuin olin osannut kuvitellakaan ja vei tolkuttomasti aikaa. Mutta syntyi lopulta, ja ensimmäinen käännöstyöni julkaistiin syyskuussa 1996, vähän yli kymmenen vuotta sitten. Rokkitähtielämäkerrat eivät olleet tähän aikaan kovinkaan yleisiä ja Cobainin kuolemasta oli vain kaksi vuotta, joten kirja sai melkoisesti huomiota, jota säteili kääntäjäänkin. Minua haastateltiin Radiomafiaan ja Jyrkiin. Arvostelijat eivät olleet erityisen ihastuneita kirjasta eivätkä sen käännöksen laadusta, mikä tipautti sopivasti maan pinnalle. Ura oli kuitenkin urkenemassa, ja työstin parhaillaan ensimmäistä Philip K. Dick -suomennostani kirjasta Time Out Of Joint, joka kulki pitkään pressitiedotteissa nimellä Nyrjähtänyt aika. Onneksi ennen kirjan valmistumista minulle selvisi että kyseessä oli sitaatti Hamletista, joten painettuun versioon saatiin nimeksi paljon asianmukaisempi On aika sijoiltaan.

Julkaisuja alkoi tulla lisää: muusikkoelämäkertoja, lisää Dickiä,... välillä kirjojen kääntäminen jäi sivutoimeksi, kun onnistuin saamaan "oikean" työpaikan silloisessa Brossco Systemsissä, missä käänsin ja lokalisoin manuaaleja, ohjelmia ja mainosmateriaalia mm. Applelle ja Adobelle. Oikean, hyvähenkisen työyhteisön jäsenenä oleminen oli upeaa vaihtelua kotona yksin nyhjäämiselle - ja säännöllisemmät tulot auttoivat kummasti purkamaan kasautuneita velkoja. Elämäntilanteeni alkoi olla muutenkin muuttumassa toisenlaiseksi. Kun Hannu soitti minulle kevättalvella 1999, kyse ei ollutkaan taas yhdestä käännöshankkeesta: hän tarvitsi konttorille taittajaa ja kustannustoimittajaa. Niitä hommia olin tehnyt ennenkin satunnaisesti, nyt oli tarjolla pysyvämpi kiinnitys. Siirtyminen "omaan" firmaan ja mieluisammat, vaihtelevammat hommat saivat sanomaan kyllä.

(jatk. seur. num.)