Viime viikolla päättyi FST5:n esittämä, C. S. Foresterin romaaneihin perustuva kuusitoistaosainen sarja Hornblowerin seikkailut. Cecil Scott Forester oli monipuolinen kirjailija, jonka teoksista tunnetuin lienee - klassikkoelokuvan ansiosta - ensimmäisen maailmansodan aikoihin sijoittuva Afrikan kuningatar. Etenkin Britanniassa myös Napoleonin sotien aikainen meriupseeri Horatio Hornblower on varsin tuttu nimi.
Luin nuorena paljon meriromaaneja, ja Hornblower-kirjat kuuluivat ehdottomiin suosikkeihini. Niitä löysi siihen aikaan (ja ilmeisesti vieläkin) lähinnä divareista - tai silloisen Rikhardinkadun pääkirjaston kirjavarastosta. Taisinkin olla yksi innokkaimpia kirjavarastosta tilaajia... Epävarmalle, ujolle ja sulkeutuneelle varhaisnuorelle Hornblower saattoikin olla hyvä roolimalli: epävarma ja ujo, vilkkaan mielikuvituksensa ansiosta pelokas, kömpelö ja vaivautunut sekä vielä pahasti meritaudista kärsivä meriupseeri onnistui jotenkin kääntämään vikansa eduiksi. Suosikkikirjani oli Hornblower ja Hotspur, ennen kaikkea ehkä siksi, että siinä ei tehty mitään suurta ja dramaattista yhtä matkaa. Hornblowerin ensimmäinen oma laiva, HM tykkivene Hotspur partioi Bretagnen edustalla yrittäen valvoa Ranskan merisaartoa. Kirja kertoo paljon sotalaivan arjesta. Taisteluitakin on - onhan sota - mutta ne eivät välttämättä ole pääosassa. Hornblower on myös vasta mennyt - oikeastaan puolivahingossa - naimisiin ja hän joutuu kirjan mittaan miettimään ratkaisun mielekkyyttä.
Englantilaisen televisiosarjan välittämä kuva Hornblowerista on paljon perinteisempää sankariainesta. Olin nähnyt sarjan alkupuolen kaverin lainaamilta DVD:iltä (Kiitos, TJ!), joten kiinnostukseni keskittyi ennen kaikkea vuonna 2003 kuvattuihin uusimpiin jaksoihin, jotka käsittelivät juuri Hotspur-kirjan aikoja. Arkinen partiointi, kalastajien kestitseminen tietojen saamiseksi ja laivaston rutiinit jäivät arvattavasti syrjemmälle, kun Ioain Grufuddin sinänsä ihan pätevästi näyttelemä Hornblower komensi laivaansa dramaattisesta seikkailusta toiseen. Televisiosarja ei anna tietenkään kirjan kaltaisia mahdollisuuksia päähenkilön itsetutkiskeluun, epävarmuuteen ja pelkoihin, mutta mahdollisuuksia näyttää tätä puolta päähenkilöstä oli selvästi jätetty myös käyttämättä. Telkkari-Hornblower oli selkeästi perinteisempi, moitteeton sankari. Avioliitto Marian kanssa (jota näytteli rooliin loistavasti sopiva Julia "Saffron" Sawalha) sai sekin alkunsa kirjaa dramaattisemmissa oloissa. Ehkä kirjojen enemmän tai vähemmän vahingossa, hämmentyneenä tapahtunut kosinta olisi tuntunut vieläkin huterammin perustellulta - sarjassakin Hornblower on selvästi pelokas perheen perustamisen suhteen, mutta kosinta oli selkeästi harkittu teko.
Televisiosarja kuljettaa myös jatkuvasti mukana paria keulanpuolen vakiohahmoa, joita ei kirjoissa nähdä. Matthews ja Styles ovat hauskoja tyyppejä ja heidän myötään päästään tutustumaan myös miehistöelämän (kirjaimellisestikin!) pimeään puoleen täyteen ahdettujen sotalaivojen alakansilla. Luutnantti William Bush esiintyy useissa kirjoissakin, ja Paul McGann on rooliin sopivan jäykkä ja velvollisuudentuntoinen. Visuaalisesti sarja on tehty hienosti, laivat ovat uskottavan näköisiä ja suunnilleen aikakauden mukaisia.
Katselen kyllä sarjaa mielelläni lisääkin, jos ja kun sitä tehdään. Mutta mieluiten nautin Hornblowerini edelleenkin kirjoina.
