Sunnuntain konserttielämys muodostuikin vähän toisenlaiseksi kuin etukäteen sopi olettaa. Suurimmaksi hankaluudeksi saattoi nimittäin kuvitella sen, että Savoyn sali on tarkoitettu istumakatsomiseen, mikä ei kovin hyvin istu rai-musiikkiin eikä muihinkaan Afrikan (ja/tai Ranskan) rytmiherkkuihin. Odotettavissa oli nimittäin todella kova bändi (kuten se olikin), hyviä lauluja ja legendaarinen laulusolisti.

Kuten Erkon sanomien nettiversio jo uutisoikin, ongelma oli siinä, että legendaarinen rai-laulaja Rachid Taha oli ilmeisesti tullut ennen keikkaa vetäneeksi ns. perseet.

Keikan alkupuoli meni oikein hyvässä hengessä ja Rachidin (poikkeuksellisen hyvässä kunnossa olevaa) Andy McCoyta muistuttanut renttuolemus tuntui sympaattiselta ja joviaalilta. Pienellä ja hauskalla houkuttelulla yleisö saatiin jopa jaloilleen ja jorailemaan penkkirivien välissä. Muutamat jopa, kutsusta, lavalla asti. (Kuten muuan kääntäjäkolleganikin.)  Vähitellen pituutta kasvaneet välispiikit tosin menivät minulta ohi, kun en osaa ranskaa. Vähitellen solisti alkoi kuitenkin silminnähden ja korvinkuullen väsähtää ja tuntui viihtyvän paremmin istualtaan retkottaen rumpukorokkeen reunalla kuin lavan edessä mikrofonin kanssa. Olisikin varmaan ollut fiksua jatkaa laulamista sieltä käsin, koska tasapainon kanssa alkoi olla ongelmia. Loistava, loistava, loistava bändi paikkasi johtajansa ongelmia parhaansa mukaan, piti homman pyörimässä ja kompin kulkemassa ja paikkasi lauluosuuksiakin parhaansa mukaan. Mutta loputtomiin ei voi jatkaa jos solistin ydinosaamisalueeksi muodostuu lavalla makaaminen. Roudari nosti Rachidin takaisin jaloilleen, vedettiin pikaisesti "Rock le Cashbah" ja veke. Encorekin kyllä kuultiin, mutta valitettavasti Rachidkin onnistui puolivälissä biisiä hoipertelemaan takaisin lavalle. Niinpä lopussa buuaukset olivat aplodeja äänekkäämpiä.

Harmin paikka. Enpä ole tuollaista keikkaa tullut todistaneeksikaan sitten... ööö... 1980-luvun. Muistan kyllä artistinkin (ja tiedän että niitä oli siihen aikaan useampiakin), mutta jääköön sanomatta.

Rachid Tahan levyjä kyllä kannattaa edelleen kuunnella ja ostaa. Ovat erinomaisia. Tuo mainittu ja briljantti coverversio Clashin "Rock The Cashbahista" löytyy vuoden-parin takaiselta Tékitoi?-albumilta.

(Taas onomatopoeettiselta näyttävä otsikko. Kevät?)