Yksi kirjallisuuden suomentajan ammatin parhaita puolia on työrauha. Tästä työstä noin yhdeksänkymmentä prosenttia on ajattelua, joten homma menisi todella vaikeaksi jos esimies norkoilisi selän takana tarkkailemassa, näytänkö siltä että teen työtä. Suurimman osan ajasta en näytä, mutta yleensä silloinkin prosessoin käännettävää tekstiä ainakin jollakin tietoisen tai tiedostamattoman tasolla. Luulisin, että jälki on parempaa kuin silloin, jos vain paukuttaisin näppäimistöä tasaiseen tahtiin pysytellen kokoajan ergonomisesti oikeaoppisessa työasennossa.

Siinä mielessä työskentelytyylini muuttuu jotakuinkin hämmentävästi silloin, jos minulla on yleisöä. Eilisen Kansainvälisen Kääntäjienpäivän live-työsuoritustani seuranneet pitivät esitystä jossain määrin tylsänä. Olin kuulemma "liian hyvä", ja teksti soljui videotykillä heijastetulle näytölle todella vauhdikkaasti. (Alkuteksti oli tällä kertaa heijastettu piirtoheittimellä toiselle seinälle.) Katsojat olisivat halunneet paremman näkyvyyden pääni sisään.

Ja oikeassahan he olivat. Tuollaista pienimuotoistakin esiintymistä jännittää väistämättä jonnin verran, ja minulla siitä tuntuu seuraavan jonkinlainen ylikeskittymisvaihe, jossa tekstiä syntyy huomattavan paljon normaalia vauhdikkaampaan tahtiin. Katsojille antoisampaa oli taatusti seurata Jänisniemen Lauraa, joka hankalaan kohtaan päästessään otti ja kysyi neuvoa salissaolijoilta. Tuloksena oli hyvää keskustelua, jossa esiin nousi paljon erilaisia näkökulmia siihen, mitä kahden-kolmen sanan virke oikeastaan sanoo ja yrittää kertoa. Kieli on taipuisa elin.

Oma kääntäjienpäiväni kului aika tarkkaan live-käännössalissa, joten (kuulemma erinomaisia) esitelmiä en kerinnyt kuuntelemaan yhtäkään. Telakalla vietettyyn iltatilaisuuteen toki kerkisin juttelemaan virkasisarien ja -veljien kanssa. Koska useimmat kirjallisuuden kääntäjät työskentelevät minun laillani suhteellisen omissa oloissaan, tavanomaisen työyhteisön puutetta korvataan sitten kollegiaalisilla tapaamisilla ja vilkkaasti toimivien sähköpostilistojen kautta. Kuten Tero Valkonen kirjoitti SKTL:n sivuilta löytyvään Kirjallisuuden kääntäjän työn esittelytekstiin, "kääntäjät ovat mukavia ihmisiä". Telakan ruoka oli erinomaista, kääntäjäorkesteri The Turners taas kerran riemukas, Flamman tulishow komea. Kymmeneltä Etelärannikon suuntaan lähtikin bussilastillinen jokseenkin tyytyväisiä kääntäjiä.

Huomenna sitten Turun kirjamessuille TSFS:n vieraaksi. Olen äänessä A-hallin osastolla numero 83 kello kolmetoista, ja varmaan norkoilen hörneillä sen jälkeenkin.