Anne Leinosen Valkeita lankoja kehuttiin aamun Hesarissa! Loistavaa - kirja on totisesti kehunsa ansainnut! Reaalifantastikkotoverin - ja sitä paitsi livenäkin aivan tavattoman mukavan tyypin - kirjan kehut tuntuvat melkein kuin itseä olisi kehuttu, vaikken ko. teoksen syntyyn olekaan millään tavoin tullut vaikuttaneeksikaan.

Sitä paitsi Valkeita lankoja ilmestyi samoihin aikoihin Alshainin kanssa, joten aina voi toivoa, että kyseisen lehden kulttuuritoimitus löytää pinon samoilta kohdin myös minun kirjani arvion. Se on kirjoitettu jo hyvän aikaa sitten, kuulin kyseiseltä arvioitsijalta. Mutta Hesari julkaisee nykyään aivan tavattoman vähän kirja-arvioita. Kun kirjoja julkaistaan näin syksyllä valtavasti, ei ole mikään ihme jos jonkun tuntemattomahkon genrekirjailijan opus jää jalkoihin. Niin se vain on, eikä toimituksen tarvitse edes suhtautua mitenkään erityisen nuivasti minuun, kirjaani tai koko genreen. Paperi maksaa, painaminen maksaa, resurssit ovat rajalliset, eikä kulttuuriosasto ole (eikä yleissanomalehdessä voikaan olla) prioriteettien kärjessä.

Päivän inspiroiva elämys oli maanantaina Teemalta tulleen Rockin klassikkolevyt -laatudokumenttisarjan jakson katseleminen. Tällä kertaa kyseessä oli Paul Simonin Graceland, levy jota olen diggaillut alusta alkaen, ja joka nosti positiivisella tavalla esiin eteläafrikkalaisten vaikeaa tilannetta (viittauksena taannoiseen "Biko"-juttuuni). Kyseisen levyn synnystä olin ennenkin lukenut paljon, mutta etenkin kitaristi Ray Phiri osoittautui aivan valtavan hyväksi ja analyyttiseksi kertojaksi kameran edessä. Innoituin ohjelman ansiosta lisäämään keskentekoiseen "Hiljainen tyttö" -laulun version äänitykseeni pari raitaa kaksitoistakielisellä kitaralla. Kyseessä on toistakymmentä vuotta sitten kirjoittamani laulu, josta olen ajan mittaan tehnyt hyvinkin monenlaisia versioita. Tämä nykyinen vie laulua vähän enemmän Maghrebin suuntaan ja on siksi varsin haasteellinen minun soittotaidolleni. Kappale on vielä tehty niin, että se on helppo soittaa avoimella D-vireellä - mikä tietää sitä, että sointuotteet eivät olekaan ihan niin simppeleitä standardivireisellä 12-kielisellä. Siihen ja omaan soittotaitooni nähden olen vallan tyytyväinen noihin muutamaan pikaiseen ottoon. Vastikään ilmestyneeseen 5.0-versioon päivitetty moniraitaohjelmani n-Track Studio tuntui ensin vähän oikkuilevan, mutta tokeni sitten kun poistin käytöstä oikkuilua aiheuttaneen plugin-efektin. Asia korjaantunee seuraavissa päivityksissä.