Patti Smith -elämäkerran valmistumisen jälkeen seuraavan käännöshankkeen liikkeellelähtö on ollut tavallista nopeampaa. Osittain asiaan varmasti vaikuttaa se, että Sean Stewartin Mockingbird on huomattavan hyvä romaani - omintakeista ja kiehtovaa maagista realismia Teksasin Houstonissa. Puolisentoista vuotta sitten kääntäessäni Kehää Stewart osoittautui myös mukavan avuliaaksi sähköpostikumppaniksi, joten jumikohdat ja outoudet ynnä alkuteokseen unohtuneet pari pikkukämmäystä saatiin selvitettyä hänen kanssaan hyvässä yhteisymmärryksessä.Suomennoksen työnimenä on tässä vaiheessa yksinkertainen käännös alkuperäisestä: Matkijalintu. Hyvin mahdollista, että se jää lopulliseenkin julkaisuun. Tässä kirjassa Matkijalintu (nimenomaan isolla kirjoitettuna) on varsin keskeisessä osassa kirjan kertojattaren elämässä... vaikka hän ei välttämättä sitä lainkaan haluaisi. Tai, jos tarkkoja ollaan, ei haluaisi tietää yhtään mitään Matkijalinnusta tai mistään muustakaan äitinsä kaapissa piileksivästä pikkujumalasta.
Kehä oli nimen suhteen hankalampi tapaus. Alkuteoksen nimi viittasi (suorimmin) kirjassa vilahtavaan R.E.M:n lauluun, mutta samalla päähenkilön paikoilleen jämähtäneeseen elämäntilanteeseen. Kyseisen kirjan brittipainoksen nimi oli muuten Firecracker, jos joku on ihmetellyt: kirjojen sanaston muokkaaminen ja eräänlainen paikallistaminen britti- ja jenkkipainosten välillä on hyvinkin tavallista, mutta kirjojen nimiin ei yleensä kajota.
Käännöstyön ohessa lueskelen edelleen materiaalia omaa kirjaani varten. Olen jotekin jämähtänyt The Singing Neanderthalsiin ja sen kahlaaminen on sujunut hitaasti, mutta toisaalta olen siinä lomassa törmännyt moneen hyödylliseen tiedelehtiartikkeliin, jotka tarjoavat pohjaa ja ideoita tarinalleni. Esikoisromaani 391 vaati varsin paljon taustatutkimusta, Alshain vähän vähemmän, tämä uutukainen taas aika tavalla. Seuraavan kirjan tarina on alkanut muhia jossakin kallon sopukoissa, se on sitten taas aivan oma juttunsa.
Olen sitä paitsi ruvennut pikku hiljaa toteuttamaan kauan kaavailemaani äänitysprojektia, jonka ideana on tehdä uudet ja toivon mukaan definitiiviset versiot noin tusinasta vanhasta laulusta, joita olen vuosien mittaan säveltänyt ja sanoittanut. Nyt tosin sekaan kiilasi aivan uusi teos: perjantain blues-elokuvan innoittamana rupesin leikittelemään sointukululla, joka muistutti (tietoisesti) vähän Bluesoundsin "Waves"-klassikkoa. Väkertelin sille pohjia viikonloppuna Band in the Boxin avulla, mikä vei hommaa vähän enemmän New Orleansin ja Bo Diddleyn suuntaan. Nyt olen eilen ja tänään äänitellyt rumpujen ja urku- ja sähköpianosoundien lomaan kitaroita ja basson. Kesällä rakentelemani massiivinen, viisitoistatuumaisella ja 350 watin tehoa kestävällä kaiutinelementillä varustettu bassokaappikin on saanut töitä - puoliwattisen putkivahvistimen perässä. Kyseisestä vahvistimesta (Hughes & Kettnerin Cream Machine) saa kyllä oivasti irti ns. linjatason signaalia eikä kaappia sinänsä tarvittaisi, mutta tämä yhdistelmä tuottaa niin makean soundin, että pakkohan se oli kokeilla äänittää mikrofonin kanssa. Isompitehoista vahvistinta ei naapurisovun vuoksi sovi täällä kotosalla huudattaakaan - tuosta puoliwattisestakin irtoaa yllättävän paljon ääntä. Ainakin toistaiseksi olen nauhalle tarttuneeseen jälkeen vallan tyytyväinen. Nyt pitäisi vain keksiä biisiin sanat ja sitten laulumelodia... (ja juu, kaappiin pitäisi laittaa vielä etulevy elementin suojaksi)
