En ole koskaan tuntenut kovin monia kansanedustajaehdokkaita - ainakaan sellaisia, joita voisin kuvitella äänestäväni - joten äänestyskäyttäytymiseni on yleensä seuraillut varsin yksinkertaista kaavaa. Olen äänestänyt vihreitä jokseenkin siitä lähtien kun vihreitä on voinut äänestää, koska porukka on tuntunut - hajanaisuudestaan huolimatta - ajavan suunnilleen sellaisia asioita joita minäkin olen kokenut tärkeiksi. Yleensä käyttäytyminen on pysynyt johdonmukaisesti näitä ihanteita noudattelevana vaalien jälkeenkin, toisin kuin esimerkiksi SosDem-puolueella, josta aina vaalien jälkeen tuntuu tulevan ryhmäkurin voimalla KokDem-puolue. Olen yleensä äänestänyt naista, koska he ovat olleet pahasti aliedustettuina eduskunnassa, ovat vieläkin. Olen varsin usein äänestänyt myös maahanmuuttajaa, koska pakolaisuuden kaltaisissa moraalikysymyksissä näkisin päättämässä mieluummin asioita vähän paremmin ymmärtäviä tyyppejä kuin kaikenmaailman karirajamäkien ja tonyhalmeiden kaltaiset p***liongelmaiset pikkun**sit. Tähän asti eduskunnan pitkään aikaan ainoa maahanmuuttajataustainen kansanedustaja
Ben Zyskowicz ei ole osoittanut näissä asioissa kovinkaan korkeaa profiilia.

Maaliskuun vaalien suhteen poikkean linjasta jonkin verran. Nimeni löytyy Amnestyn virkavapaalla olevan toiminnanjohtajan Frank Johanssonin tukilistalta peräti julkisesti. Tapasin Frankin tuossa joulun alla KOHVI:n kokouksessa ja hän vaikutti erinomaiselta tyypiltä sekä mielipiteidensä että persoonansa osalta. Henkilö- ja työhistoriakin kertovat ihmisestä aika paljon.

Joten siitäs saitte. Minä olen näyttänyt korttini.

Itse käytän näillä näkymin helmi- ja maaliskuun Nedujen kirjoittamiseen, joten varsinaiseen vaalikampanjointiin en luultavasti pääse kovin hyvin mukaan. Lienen kuitenkin lauantaina 3.3. Ylä-Malmin torilla vihreiden happeningissa.