Näin vuodenvaihteessa on tapana luoda katsauksia menneeseen. Ampaistaampa sitten saman tien suoraan pleistoseenikaudelle.

Clive Finlayson: Neanderthals and Modern Humans - An Ecologigal and Evolutionary Perspective. Cambridge University Press, 2004.

Finlayson kirjoittaa halunneensa purkaa - nykytietämyksen valossa vanhentunutta ja virheellistä - myyttiä neanderthalinihmisistä jääkautisina, alkeellisina puoli-ihmisinä, jotka kuolivat sukupuuttoon, koska eivät pärjänneet nykyihmisille kilpailussa ravinnosta ja elinympäristöistä. Löytöjen perusteella on nimittäin ilmeistä, että osassa Lähi-Itää ja eteläistä Eurooppaa neanderthalinihmiset ja nykyihmiset elivät samoilla alueilla kymmeniätuhansia vuosia, ja toisilla alueilla neanderthalilaiset katosivat tuhansia vuosia ennen kuin seudulta löytyy minkäänlaisia jälkiä nykyihmisistä.

(Arkeologisten ja paleontologisten löytöjen osalta on tietysti aina muistettava, miten epätodennäköistä on että eliöstä tai sen esinekulttuurista säilyy yhtään mitään löydettävää: esimerkiksi viimeiset neanderthalilaislöydöt ovat todennäköisesti ajalta, jolloin heitä oli vielä varsin paljon, jotta mitään on jäänyt jäljelle. Pieniä, hajanaisia ja kokonaan jäljettömiin kadonneita populaatioita on luultavasti sinnitellyt vielä tuhansia, ehkä kymmenenkin tuhatta vuotta myöhemmin. Samoin pieniä, kokonaan jäljettömiin kadonneita nykyihmispopulaatioita on saattanyt pyöriä kulmilla jo paljon aikaisemmin. Kivikirveet ja sen sellaiset tarvekalut säilyvät toki paljon luita todennäköisemmin, mutta niiden perusteella on mahdotonta erottaa, onko kyse nykyihmisen vai neanderthalilaisen kapineesta. Esinekulttuuri oli suurimman osan lajien historiaa ilmeisesti täysin samanlaista.)

Finlayson osoittaa sekä löytöihin että niiden pohjalta tehtyihin mallinnuksiin perustuen, etteivät neanderthalilaiset olleet itse asiassa lainkaan erityisen jääkautisia. Jäätiköitymisvaiheiden aikana eurooppalainen neanderthalilaisväestö vetäytyi Euroopan eteläisille niemimaille (Iberia, Italia, Balkan), mistä lämpimämpien välikausien myötä sitten palattiin pohjoisemmaksi. Viimeiset neanderthalilaislöydöt ovat peräisin ajalta, jolloin säätila alkoi kylmetä kohti viimeistä (viimeisintä) jäätiköistymisvaihetta. Tässä vaiheessa nykyihmisten populaatiot alkoivat levittäytyä neanderthalilaisten entisille metsästysmaille - pohjoisesta. Siinä missä neanderthalilaisten esi-isät ja muut varhaisemmat hominidit ovat saapuneet Eurooppaan Gibraltarin salmen yli (se on ollut kausittain paljon nykyistä kapeampi), nykyihmisen saapumisreitti näyttää kulkeneen Kaukasuksen ja jossain määrin Bosporin kautta. Nykyihmisen elämäntapa tuntui kestävän paljon paremmin ilmaston kylmenemisen aiheuttamaa metsien katoamista ja aroutumista.

Finlayson laskeekin merkittävimmäksi (tunnetuksi) syyksi nykyihmisen jonkin verran paremman pärjäämisen aro-olosuhteissa. Neanderthalilaisten elämäntapa perustui väijyvään metsästämiseen ja pieniin ryhmäkuntiin. Finlayson spekuloi, että neanderthalilaiset olisivat enimmäkseen majailleet suunnilleen yhdessä paikassa, josta sitten tehtiin muutaman ihmisen porukoilla metsästysretkiä ympäristöön siihen suuntaan, missä kulloisenakin vuodenaikana oli mahdollista saada riistaa. Nykyihmisten yhteisöt olivat suurempia ja kärkkäämpiä siirtymään kokonaan uusille alueille ravinnon saatavuuden myötä.

Finlayson korostaa moneen kertaan nykyihmisen suurempaa yhteisökokoa - aina siinä mitassa (ja tässä liikuttaneen spekulaation ja tiedon rajamailla), että hän puhuu nykyihmisyhteisöistä "super-organismeina". Suurempi yhteisökoko ja mahdollisesti jo tässä vaiheessa tapahtunut erikoistuminen tekivät nykyihmisten ravinnonhankinnasta tehokkaampaa aro-olosuhteissa. Nykyihmisen ruokavalio on ilmeisesti ollut jo tähän aikaan paljon kasvispainotteisempaa kuin hyvin pitkälti suurriistan varassa eläneiden neanderthalilaisten. Suurriistan vähetessä metsien katoamisen myötä nykyihmiset pystyivät sinnittelemään, neanderthalilaiset kuolivat nälkään. Vaikka fysiologiset erot ovat varsin vähäiset, lihaksikkaampi neanderthalinihminen on ilmeisesti ollut nykyihmiseen verrattuna jossain määrin huonompi kävelemään tai juoksemaan pitkiä matkoja. Pienempi yhteisökoko ja vähäisemmät kontaktit muihin yhteisöihin ovat tehneet neanderthalilaisista myös alttiimpia sisäsiittoisuuden aiheuttamille ongelmille, kuten perinnöllisille sairauksille. Neanderilaisten kokonaismäärä lienee myös aina ollut varsin pieni, joten ongelmat vain pahenivat ilmaston kylmenemisen jakaessa populaatiot toisistaan täysin erossa olleisiin ryhmiin Euroopan eteläisillä niemimailla ja Lähi-Idässä.

Finlayson ei usko, että neanderthalilaisten ja nykyihmisten välillä olisi ollut merkittäviä kognitiivisia kykyeroja: hän pitää tällaista ajattelua jäänteenä vanhanaikaisesta kuvitelmasta (nyky)ihmisestä "luomakunnan kruununa", joka erottuu eläimistä jollakin hyvin ainutlaatuisella ja kiistattomalla tavalla. Tässä hän on siis selkeästi eri mieltä kuin taannoin lukemani Steven Mithen.

Eli jollakin tapaa tiivistäen: Neanderthalilaiset menehtyivät sukupuuttoon, koska yrittivät seistä omilla jaloillaan ja heillä oli ilmastonmuutosten suhteen helkkarin huono tsägä. Nykyihmiset selviytyivät, koska kaveria ei jätetty ja meillä oli aivan mielettömän hyvä mäihä.

(Pieni lisäys: Tämän blogimerkinnän otsikko on eräänlainen väännös Finlaysonin kirjan päätösluvun otsikosta "Survival of the Weakest".)