Suomen Tieteiskirjoittajat ry:n mainio Kosmoskynä-lehti julkaisi tuoreimmassa numerossaan Tero Ykspetäjän kirjoituksen reaalifantasiasta, tästä suurta ihmetystä herättäneestä uudesta kirjallisuuden tyylisuunnasta, lajityypistä, kirjailijaryhmästä... niin, mistä?

Tero tuntuu mieltäneen termin jonkinlaiseksi pesäeron tekemiseksi sf-fandomiin - tai, ehkä pikemminkin kumarrukseksi ns. valtavirran kirjallisuuden suuntaan, jolloin tapahtuu tahtomattakin samalla pyllistys scifiä kohtaan. Myös Natalia Laurila tuntuu ajattelevan reaalifantasiaa jonkinlaisena terminologisena irtautumisyrityksenä scifi-termistä siksi, että scifi-termi aiheuttaa joidenkin potentiaalisten lukijoiden mielessä allergisia reaktioita. Ymmärrettävä tulkinta, mutta jotakin mitä esimerkiksi minä en missään nimessä suostuisi allekirjoittamaan, en julkisesti enkä salaa haaveissani.

Onhan nimittäin ihan päivänselvää, että sekä 391 että Alshain ovat tieteisromaaneja, siis scifiä. Kustantaja jätti 391:n kannesta scifi-sanan pois ajatellessaan että kirja löytäisi niin paremmin näitä allergikko-lukijoitakin (mikä toive ei kovin hyvin toteutunut), mutta minun taittamallani tittelisivulla kustantamon scifi-sarjan logo pönöttää häpeilemättä. Alshain julistautuu scifiksi jo kannessaankin. Tällä hetkellä Nedut näyttäisi kallistuvan jonnekin scifin ja maagisen realismin puoliväliin, mutta sen osalta lopullinen, heh, totuus selviää vasta sitten kun teksti on painokunnossa. Joten minulla ei ole niiden eikä mahdollisten tulevienkaan kirjojen osalta minkäänlaisia estoja julistaa, että
minä kirjoitan tieteisromaaneja eli scifiä.
Toisaalta minulla ei ole minkäänlaisia estoja myöskään julistaa, että
minä olen reaalifantastikko.
Minun kannaltani pointti on juuri siinä, että nämä kaksi julistusta eivät nähdäkseni ole millään tavoin ristiriidassa keskenään. Yksi reaalifantasia-termin kehittämisen ideoita oli juuri sanoutua irti paksuseinäisestä laatikkoleikistä, keksiä termi joka kattaa ihan mitä tahansa mitä kirjoittaja (ja lukija!) haluavat. Toisaalta termin voi ajatella tarkoittavan tyylisuunnan tai genren sijaan myös joukkoa kirjailijaa ryhmänä, joka saattaa toimia perinteisten laatikkojen puitteissa, mutta tutkiskelee mahdollisuutta rymsteerata olemassaolevia laatikoita vähän eri tavalla kuin ennen. Vähän niin kuin... öh... vaikkapa Tulenkantajat. (Anteeksi, ei tullut tähän hätään mieleen muita esimerkkejä kuin se kaikkein kulunein.)  Ei ole olemassa kirjallista genreä nimeltä tulenkantajuus, eikä pitäisikään olla.

En häpeile scifiyttäni, vaikka minulla ei olekaan kovin vanhoja tai voimakkaita yhteyksiä sf-fandomiin. Olen tavannut fandomin puitteissa aivan kertakaikkisen loistavia, kiehtovia ihmisiä, mutta se että en koe itseäni porukan jäseneksi ei johdu fandomista, vaan minusta. Minä nyt vain satun olemaan aika ujo ja syrjäänvetäytyvä.

Anne Leinonen on omassa blogissaan kirjoittanut asiasta lisää, ehkä vähän näitä minun hajanaisia ajatuksiani selkeämmin. Lisää reaalifantasiasta löytyy tietenkin myös Pasi Ilmari Jääskeläiseltä ja Wikipediasta.

(Kirjoitelman otsikko on tietenkin TV1:n viime sunnuntaina esittämän pienen joukko-opin historian innoittama.)