David Lewis-Williams: The Mind in the Cave. Consciousness and the Origins of Art. Thames & Hudson 2002.

8d103g.jpgEteläarfrikkalainen David Lewis-Williams tutustuttaa tässä populaarihkossa kirjassa lukijaansa myöhäispaleoliittisen kauden luolamaalauksiin ja esittelee laajasti perustellen teoriaansa siitä, miksi ne on maalattu.

Paleoliittisen kauden maalauksia tunnetaan parhaiten läntisestä Euroopasta; kuuluisimpia kohteita ovat tietenkin ensimmäisenä löydetty pohjoisespanjalainen Altamira, "Paleoliittisen taiteen sikstiiniläiskappeli", ja ranskalainen Lascaux, joka on keskeisessä osassa Lewis-Williamsinkin tutkielmassa. Kirja ei kuitenkaan lähde suoraan pohdiskelemaan massiivisten alkuhärkien ja hirvien arvoitusta, vaan kiinnittää huomionsa monien kuvien yhteydessä - ja seassa - usein näkyviin pilkkuihin, sahalaitakuvioihin, viivoihin, kaariin ja muihin abstrakteilta näyttäviin kuviin. Kuviot ovat Lewis-Williamsille muutenkin tuttuja: hän on nähnyt niitä namibialaisten sanien ("bušmannien") ja Pohjois-Amerikan intiaanien kalliomaalauksissa, missä ne liittyvät vahvasti sellaiseen uskonnollis-maagiseen perinteeseen, josta hän käyttää euraasialaisperuista yleisnimeä "šamanismi". Mutta hän tuntee kuviot muualtakin: hän on itse nähnyt niitä migreenikohtausten aikana. Ne tunnetaan lääketieteessä entoptisina ilmiöinä ja niitä on havaittu mm. LSD:n synnyttäminä. Mutta ei entoptisiin kuvioihin tarvita niin kovaa kamaa: jotkut intiaanikansat näkivät ihan riittävän eloisia halluja pelkällä tupakalla (silloin jos tupakkia ei kisko päivittäin vaan säästää sen satunnaiseen rituaalikäyttöön, aine on huomattavan tuhti tajuste), useimmille ihmisille riittää tarpeeksi pitkä aistideprivaatio, vaikkapa pitkä istuminen pilkkopimeässä, äänettömässä paikassa. Syvät, vaikeakulkuiset luolat ovat tähän tarkoitukseen ensiluokkaisia paikkoja. Lascaux'ssa asiaa auttoi myös luolan ilman luonnostaan voimakas hiilidioksidipitoisuus.

Kun aistideprivaatio - tai päihteiden määrä - saa jyllätä tukevammin, entoptisia ilmiöitä on helppoa ruveta hahmottamaan joksikin muuksi, esimerkiksi ilmassa leijuviksi, sorkattomiksi alkuhäriksi (jos elää seudulla ja ajassa, jossa elää myös alkuhärkiä). Tippukiviluolat ovat täynnä muotoja, jotka voi sopivassa mielentilassa nähdä kivestä murtautumaisillaan olevina olentoina - eläiminä tai hirviöinä. Monet luolamaalaukset ja -kaiverrukset käsittävät vain muutaman ihmisen tekemän viirun, jotka ikään kuin vain selventävät sitä muotoa, jonka sopivassa mielentilassa kykeni näkemään ilman mitään täydennyksiäkin. Lewis-Williamsin mukaan nämä piirrokset ovat eräänlaisia jälkeenpäin laadittuja muistikuvia siitä, mitä šamaani tai initioitava ihminen oli nähnyt transsinsa aikana: ehkä myös eräänlaisia oppaita tulevia transseja varten.

Lewis-Williams näkee kalliopinnan eräänlaisena rajapintana, kalvona "normaalin" ja "alisen" maailman rajalla, ja tulkitsee monet viirut ja ristikkokuviot tähän kalvoon tehdyiksi viilloiksi, jota kautta šamaani voi päästä tunkeutumaan omasta maailmastamme aliseen maailmaan noutamaan parannuskeinoja sairauksiin, enteitä tuleviin jne. Keinoja on tietysti muitakin kuin tajusteet, pimeän aiheuttama aistideprivaatio tai näyttävien kuvien katseleminen pikkuruisen, kivisen rasvatuikun valossa. Esimerkiksi musiikki: karstiluolien tippukivet soivat lyötynä komeasti. Luolattomamman pohjoisen šamaanit ovat käyttäneet rumpuja loveen lankeamisen edistämiseen.

(Sivuhuomautuksena pdf-linkki Antti Lahelman vuonna 2001 julkaistuun artikkeliin Kalliomaalaukset ja shamanismi. Tulkintaa neuropsykologian ja maalausten sijainnin valossa.)

Lewis-Williams ottaa esiin vielä pari muutakin ilmiötä, jotka näyttäisivät liittävän kuvat transsinäkyihin. Transsitilassa ihminen kokee usein voimakasta kihelmöintiä tai pistelyä, ja miehillä myös erektio on yleinen. Luolamaalauksissa kuvataan vain harvoin ihmisiä, mutta näihin on piirretty monesti pisteitä, piikkejä tai "keihäitä", joiden voi kuvitella viittaavan pistelevään tunteeseen. Yllä lainattu Lascaux'n kuuluisa "metsästysonnettomuus"-kuva voidaan samoin tulkita joksikin, mitä transsissa oleva šhamaani koki tai näki samaan aikaan kun hänen päänsä ja kätensä muuttuivat linnun ruumiiksi ja jaloiksi.

Lewis-Williams myöntää itsekin, että on melkoisen railakas yleistys nähdä yhtäläisyyksiä paleoliittisen taiteen ja kymmeniä tuhansia vuosia myöhemmän šamanismin välillä. Toisaalta hän huomauttaa, että samantapaisia perinteitä tavataan sekä saneilla, Australian aboriginaaleilla, pohjoisen Euraasian kansoilla että Amerikan intiaaneilla, monista muista kulttuureista puhumattakaan. Voi siis olla, että kyse on jostakin hyvin vanhasta, joka on säilynyt monien eri kulttuurien monina erilaisina muotoina. Tavallaanhan kaikkeuden jako aliseen, jokapäiväiseen ja yliseen maailmaan ja sen henkilöityminen yksilöön näkyy myös psykologian id/ego/superego-jaottelussa.

Kuten Lewis-Williams useaan kertaan huomauttaa, luolataide on yksinomaan Homo Sapiensin tekosia, siitäkin huolimatta että Altamiran ja Lascaux'n kaltaiset kuuluisat luolat sijaitsevat seuduilla, joissa aikanaan eli myös neanderthalilaisia. Hän arvelee, että neanderthalilaiset olivat - muuten jotakuinkin nykyihmiseen rinnastettavasta älystään huolimatta - kykenemättömiä hahmottamaan nykyhetken todellisuuden "takaa" merkityksiä unille, hallusinaatioille tai näyille. Tavallaan, väljästi ja tarkoitushakuisesti tulkiten, he pitivät jalat tanakasti maassa eivätkä piitanneet haihattelusta. Lewis-Williams itse kutsuu neanderthalilaisia "synnynnäisiksi ateisteiksi", joille ei ollut olemassa muuta kuin havaittava todellisuus. Hän muistuttaa useaan kertaan myös Platonin kuuluisasta luolavertauksesta, jossa tämä kuvailee ihmisiä istumassa luolassa, tarkkailemassa maailmaa häilyvinä heijastuksina luolan seinälle.

Ehkä muinaiset šamaanit todella näkivät jotakin tärkeää luolien seinillä.