Eilen tein jotakin ennenkokematonta: äänestin ennakkoon. Olen tavallisesti onnistunut olemaan vaalipäivisin lähellä asianmukaista äänestyspaikkaa, joten ennakointiin ei ole ollut tarvetta. Niinpä olen vanhana kulttuuriantropologian ystävänä suorittanut rituaalin asianmukaisen kalendaaririitin päivänä. Tällä kertaa ääni meni Frank Johanssonille (numero 43 Helsingissä), kuten täällä blogissakin on aikaisemmin todettu.

Maanantaisessa SKTL:n Kirjallisuuden kääntäjien jaoston kokouksessa Outi Paloposki kävi esitelmöimässä Suomalaisen kirjallisuuden seuran ensi kuussa ilmestyvästä kaksiosaisesta Suomennoskirjallisuuden historia -teoksesta, jonka Outi on toimittanut yhdessä Urpo Kovalan ja Pekka Kujamäen kanssa. Järkäle vaikuttaa äärimmäisen kiinnostavalta kulttuurihistorialta muutenkin kuin vain ammatillisista syistä. Kääntäjien arvostuksen kohottamista on pohdittu viime aikoina muutenkin. Pisteet WSOY:n Alice Martinille, joka teki jotakin ennennäkemätöntä ja laitatti Vänrikki Stålin tarinoiden uuden suomennoksen kansiliepeeseen suomentaja Juhani Lindholmin kuvan. Jussi, jonka viime vuosien hankkeisiin kuuluu myös Robinson Crusoen ensimmäinen lyhentämätön suomennos sataan vuoteen, on totisesti kunnian ansainnut. Mukava mieskin, vielä kaiken lisäksi - jopa ammatillisesti: kun hän ei muutama vuosi sitten kerinnyt muiden kiireiden takia tekemään tarjottua käännöshanketta, hän järjesti kirjaprojektin minulle.

Maanantai-iltana minulle myös selvisi se englantilaisen kirjallisuuden historian ystäville tuttu tieto, että meidän kääntäjien ammattikuntaan kuului aikanaan myös monilahjakkuus nimeltä Elisabeth I - se toinen Helen Mirrenin näköinen Englannin  kuningatar. En ollut aikaisemmin ollut selvilläkään Elisabethin merkityksestä lingvistinä ja kielenuudistajana, mutta minun kiinnostukseni hänen aikaansa onkin johtunut alkuaan enemmän Francis Drakesta kuin William Shakespearesta. Kulttuurihistoria on siitä vänkä asia, että siinä on aina uutta opittavaa.

Nedujen kirjoittaminen on sujunut toistaiseksi hitaanlaisesti, mutta vauhti kasvaa koko ajan. Toistaiseksi päivärituaaleihin ei ole vielä asettunut joka-aamuista äänilevyä samalla tavalla kuin aikanaan Alshainia tehdessä, mutta voihan tuollainen vielä muotoutuakin. Aamurituaalien tämän kevään uutuus on sen sijaan lähes joka-arkiaamuinen uimareissu Malmin halliin. Kilometrin jokseenkin yhtämittainen kroolaaminen tarjoaa parhaimmillaan oivan tilaisuuden meditoida vetojen ja hengityksen tahtiin. Oikein mukavaa palata sitten lievässä endorfiinikännissä kotosalle aamiaiselle ja pohtimaan päivän töitä. Aamuisin en ole kirjoittamisen tai kääntämisen suhteen muutenkaan kovin tehokas, joten liikuntapläjäys ei ole oikeastaan millään tavoin muusta, "hyödyllisemmästä" ajankäytöstä pois.

Huomisiltana on sitten vuorossa kaksikin kevätkokousta minulle uusissa järjestöissä, nimittäin Suomen Kirjailijaliitossa sekä Eino Leinon Seurassa. Odotamme mielenkiinnolla... Kirjailijaliitolla on maine, mutta ainakin järjestön keskustelufoorumi on osoittautunut vallan rauhalliseksi, kohteliaaksi ja sopuisaksi.