Viime päivät ovat sujuneet vilkkaassa tekstintuotannossa. Kirjaa on syntynyt vallan vauhdikasta tahtia. Se on tietenkin erittäin iloinen asia hitaan ja takkuilleen alun jälkeen. Toivottavasti meininki jatkuu samanmoisena.

Syynä uuteen vauhdikkuuteen on epäilemättä osaltaan ollut itse tekstin tahdinvaihdos: kerronta muljahti kolmannesta persoonasta ensimmäiseen ja tyyli muutenkin juttelevammaksi, hetken detaljeja huomaavaksi. Myös dialogia on enemmän. Kuivakkaampi kolmas persoona palaa takaisin kuvioihin kyllä vielä erinäisiä kertoja, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Syntyi myös vaihtoehtoinen nimi-idea: kuulostaisiko Luola paremmalta kuin Nedut? En tiedä vielä. Täytyy makustella, miettiä ja kysellä kustannustoimittajalta ja ateljeekriitikoilta sitten, kun he ovat ehtineet tutustua tekstiin. Jostakin syystä olen perverssin viehättynyt näihin lyhyisiin, yhden sanan ja korkeintaan kahden tavun nimi-ideoihin. Ainakin ne on helpompi taiteilla isolla kirjasimella kanteen.

Itsetuntoa on kohottanut myös eilen postilaatikosta löytynyt kirje, jonka mukaan Otavan kirjasäätiö on myöntänyt minulle apurahan, ja vieläpä nimenomaan "kirjallisten ansioiden vuoksi". Summa ei ole valtaisa, mutta aivan riittävän iso tehdäkseen oloa vähän mukavammaksi vähän aikaa.