Mitään kovin dramaattista kerrottavaa ei ole tullut viime päivinä mieleen, sillä ajatukset ovat aika ilahduttavalla tavalla keskittyneet kirjan kehittämiseen ja kirjoittamiseen. Hyvä niin, sillä alan olla jäämässä vähän jälkeen omasta aikataulustani. Minulle ei sinänsä ole mitenkään harvinaista, että kirjoitus- tai käännösprojektin kohdalla käy niin, että 80 prosenttia työstä tulee tehtyä hankkeelle tarkoitetun ajan viimeisellä neljänneksellä - mutta kyllä se aina on yhtä stressaavaa.

Tämän kolmannen kirjan kirjoitusprosessi on ollut jälleen erilainen kuin Alshainin tai 391:n kohdalla. En siis vielä pääse kangistumaan kaavoihini. Edellisten kirjojen tapaan minulla on laadittuna luvuittain etenevä kirjan rakennesuunnitelma, mutta tällä kertaa olen ottanut sen suhteen paljon enemmän vapauksia ja mennyt välillä sinne minne ajatus ja hetki tuntuvat vievän. Toistaiseksi nämä näennäiset harharetket tuntuvat tukevan tarinaa, ja ajatus eräänlaisesta rytmis-melodisesta improvisoinnista edeltä käsin suunnitellun rakenteen puitteissa viehättää ymmärrettävästi musikanttiminää. Musiikilla on kirjassa muutenkin merkittävä osuus päähenkilön henkilöhistorian(kin) ansiosta.

(Saatan hyvinkin tehdä tähänkin kirjaan soundtrackin, vaikka toistaiseksi yritän välttää asian syvempää pohdiskelua. Koska kirja sijoittuu nykyaikaan, soundtrack-hanke on ehkä hivenen helpompi, kun en joudu tietoisesti välttelemään liian omaan aikaani kytkeytyviä äänikuvallisia ideoita ja soitinnuksia. Jos soundtrack syntyy, sillä kuullaan luultavasti Alshainia enemmän kitaraa, joka kuulostaa kitaralta. Alshain oli soitettu suurimmaksi osin sähkökitaralla, mutta tietoisesti käyttäen vähän epä-sähkökitaramaisia soundeja. Tai, jos tarkkoja ollaan, aivan puhdasta sähkökitaran mikrofonien soundia, jota ei ole kierrätetty vahvistimen tai muun muokkausvälineistön kautta. Niin tehdään harvoin, joten vaikutelmasta tuli sopivan... epätuttu.)

Aikainen kevätkin tuntuu tukevan kirjoitusprosessia: eilen kirjoitin vapunpäivään sijoittuvaa jaksoa, kun ulkona oli mitä oivallisin vappusää. Toivotaan silti, ettei parin viikon kuluessa päästä sentään ihan heinä-elokuun tunnelmiin. Joskaan minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että pääsisin piipahtamaan rockfestareille jo kevään korvalla... niin, kai tiesitte, että Patti Smith on tulossa Provinssirockiin? (Onneksi jo lauantaina - Mukkulan kirjailijakokous alkaa sunnuntaina ja olen lupautunut menemään sinne ensi kertaa elämässäni.)

Mutta ehkäpä on syytä jatkaa SKTL:n kevätkokouksen ja erään vironniemeläisen tavaratalon alessa käymisen sävyttämää lauantaita punaviinin, vaimon ja television seurassa. Ellen sitten livahda työhuoneen puolelle Uutisvuodon ja Frasierin välissä kirjoittamaan romaaniin paria lausetta...