Olet varmasti ehtinyt kuulla jo monesta muustakin paikasta, että Kurt Vonnegut on kuollut. Otsikkonikaan ei ole omaperäinen - reaalifantastikkokollega Pasi Ilmari Jääskeläinen käytti samaa. Mutta jokainen Vonnegutia lukenut tietää, miksi se on silti aivan oikea muistosananen.
Omassa elämässäni Vonnegut liittyy 1970-luvun loppupuoleen, jolloin ainakin tietyissä piireissä kuului ehdottomasti lukea J. R. R. Tolkienia ja Kurt Vonnegutia. Omalaatuinen yhdistelmä, ehkä, mutta jossakin mielessä silti aivan asianmukainen. En itse kuulunut siihen aikaan mihinkään piireihin, mutta jonkinlainen wannabe olin monienkin suhteen. Eikä Tolkieniin ja Vonnegutiin perehtyminen ole osoittautunut lainkaan huonoksi tavaksi aloittaa teini-ikäinen tutustuminen maailmankirjallisuuteen. Molemmilla oli taito nähdä arjen pintakerroksen takana jotakin muutakin - alinen maailma (KV) tai ylinen maailma (JRRT), vanhoja šamanistisia termejä käyttääkseni. Vonnegut osoitti myöskin, miten tavattoman monipuolinen ja terävä työkalu tieteiskirjallisuus voi olla oman aikansa tarkasteluun - jotakin aivan toisenlaista kuin siihen asti paljon lukemani Arthur C. Clarke ja Isaac Asimov, joiden teksteistä kyllä sitten myöhemmin löytyi toisia tasoja niistäkin.
On aikaa siitä kun olen Vonnegutia viimeksi lukenut - mahtaisikohan olla 1980-luvun lopulla? Ehkä olisi aika ottaa uusintakierros. Nykyään hänen kirjoistaan saattaisi löytää taas jotakin aivan muuta. Minulle esimerkiksi selvisi vasta vuosia myöhemmin, että monien Vonnegutin kirjojen vakiohahmo, huono-onninen tieteiskirjailija Kilgore Trout oli enemmän tai vähemmän Philip K. Dick, jonka kanssa olen ollut tekemisissä työn(kin) puolesta sittemmin hyvin paljon.
