Kotona jälleen, pöpperöisenä päiväunien jälkeen. Väsymyksestä huolimatta Mukkulan kokouksesta jäi hyvä mieli. Aloittelevahko reaalifantastikko tunsi olevansa samaa porukkaa kokeneempien ja arvostetumpien kirjailijatovereiden rinnalla. Monta hyvää keskustelua, monta hyvää ajatusta. Oppineisuutta, kyynisyyttä, omahyväisyyttä ja nöyryyttä kommenteissa ja alustuksissa. Oivalluksia ja kliseitä, kauneutta ja kitschiä, kauheutta ja lisää kauneutta. Ystävyyttä, lämpöä, sadetta. Bussimatkoja Lahteen ja (päättäjäisillalliselle) Asikkalaan, missä ruoan jälkeen oli puolisen tuntia tanssia. (Anteeksi, jos tallasin varpaillesi valssin pyörteissä.) Pari päivää aikaisemmin hermostuneisuutta ja latautuneisuutta ennen omaa keikkaa, sitten lavalle, kuulutuksen perään reippaat aplodit, sitten jotakuinkin putkeen mennyt lausunta/kitarointiesitys. Häikäisevän spotin takaisessa pimeydessä yleisö kuuntelee aivan hiljaa, "kiitos"-sanani jälkeen raivoisat suosionosoitukset. Kiitoksia ja kehuja sateli vielä tiistainakin. Jestas, tuo täytyy esittää uudestaan!
(Ja seuraavan päivän puheiden perusteella niin tapahtuukin tuossa syksymmällä.)
Vähitellen alustukset alkavat jossain määrin ryydyttää. Kehittelimme John Keats -ryyppypeliä: aina kun alustaja (tai kommentoija) mainitsee Keatsin tai Baudelairen nimen, otetaan huikka. Onneksi emme käyneet tuumasta toimeen, sillä tuloksena olisi ollut melkoinen kekkuli joka ikisenä päivänä. Ja onneksi osa alustajista nykäisi jutun puoliakateemisesta viitteidenheittelystä aivan toiseen suuntaan - kiitos Hanne Ørstavikille, Sirpa Kähköselle, Steven Hallille, Ilpo Tiihoselle ja Tuomas Kyrölle.
Tuonne pitää mennä uudestaan. Onneksi vasta kahden vuoden päästä, niin ehtii saada univelat kuitattua.
