Palasin Finnconista itse asiassa jo eilen illalla, puolivälissä tapahtumaa. Tämä päivä on vietetty täällä syvässä etelässä sukulaisten ja tuttavien erinomaisessa seurassa.
Finncon oli, jälleen kerran, mainio tapahtuma. Iso kiitos kaikille, jotka viitsivät nähdä niin paljon palkatonta vaivaa vuodesta toiseen järjestääkseen upean ilmaistapahtuman. Erittäin iso kiitos myös perjantain ja lauantain välisen yön majapaikkani emännälle Jaanalle! Kiitos myös samoissa tiloissa samaan aikaan järjestetyn Animeconin kävijöille. Jyväskylän yliopiston paljon viimevuotista Paasitornia väljemmissä ja hapekkaammissa tiloissa pystyi vilpittömästi nauttimaan siitä, että meidän mustapaitaisten ja -farkkuisten scifistien lomassa pujotteli värikkäästi ja mielikuvituksellisesti pukeutunutta pörrökorvakansaa.
Finncon on, ilmeisesti ainakin hyvin pitkään, ollut perin paneelikeskusteluvetoinen tapahtuma. Mikäs siinä, mutta varsin vähän coneja käyneenäkin tuli välillä sellainen tunne, että olin kuullut tai osallistunut jokseenkin samaan paneeliin ennenkin ja ehkä sanonutkin samoja asioita. Eihän se välttämättä ole huono asia, vaihtuuhan yleisö, uskoakseni, sentään jonnin verran. Tällä kertaa tuli tunne, että järjestäjilläkin oli halua varioida esitysten luonnetta. Leinosen Annen ja Jääskeläisen Pasin kahdenkeskinen duettohaastattelu toimikin mainiosti, samoin mainio pieni johdatus Bollywood-elokuvien estetiikkaan. Itse sain toivoakseni sanottua jotakin fiksua sekä kustannus- että kääntäjäpaneelissa, ainakin hyvässä porukassa oli mukava olla mukana kommentoimassa.
Conin(kin) parasta antia ovat toisaalta käytäväkeskustelut, odottamattomat tapaamiset, uudet ja vanhat tuttavat sekä Sohwin terassin sessiot. Sf-porukoissa pyörii erittäin mukavaa väkeä. Meidän laatikkoleikkimme "reaalifantasia"-termillä puhutti edelleenkin. Täytyy myöntää, että minulle on edelleenkin jonninmoinen yllätys, miten helposti reaalifantastikoksi julistautuminen tulkitaan selän (tai jopa takapuolen) kääntämiseksi scifille. Tästähän ei ollut missään nimessä kyse, vaan halusimme luoda isomman laatikon, jossa esimerkiksi scifi-laatikko mahtuu mukavasti olemaan monien muiden laatikoiden hyvässä seurassa. (Genreytyksen kaltaiseen laatikkoleikkiin voi vastata kahdella tavalla: joko tekemällä suuria laatikoita entisten ympärille tai sitten pilkkomalla vanhoja laatikkoja uusiin ja entistä pienempiin. Meidän tavoitteenamme oli numero ykkönen.)
Jossain määrin Blommilan Hannu tietysti on oikeassakin todetessaan, että "nykyään on helpompi sanoa 'vittu' kuin 'science fiction'" - tai, kuten sitten kehittelimme ajatusta edelleen, "science fiction on kirjallisuuden neekeri". Joka tapauksessa: minun kirjojeni kannessa termi "SciFi" istuu ylpeänä, mitään häpeilemättä, ja istuu seuraavissakin. Mutta voisi niissä lukea myös "reaalifantasia" ("ReFa"?) siinä vieressä, hyvässä sovussa.
Menomatkan Jyväskylään onnistuin käyttämään ns. hyödyllisesti ja tekemään käännöstöitä pari tuotteliasta tuntia. Sekä yleissanakirjat että työn alla oleva Nirvana-historiikki sattuvat olemaan minulla myös datamuodossa, joten en sentään joutunut sijoittelemaan paksua kirjaa toiselle polvelle ja läppäriä toiselle, vaan kaikki hoitui suhteellisen sujuvasti ruudulla. Hiiri sen sijaan makoili viereisellä tyhjällä istuimella: vaikka läppärissä on sisään rakennettuna sekä ns. tappihiiri että ns. laattahiiri, en ole onnistunut oppimaan niiden luontevaa käyttöä.
Takaisintulomatkan käytinkin sitten kulttuuripläjäykseen ja katselin samaisen tietokoneen ruudulta Sithin koston. Olin aikanaan todella innoissani alkuperäisestä Tähtien sota -elokuvasta ja aika innostunut niistä kahdesta jatko-osastakin, mutta tämä uusi ryöstöviljelytrilogia ei ole niin jaksanut innostaa. Kaksi ekaa osaa kävin katsomassa teatterissa, kolmannen dvd-versiokin on odottanut hyllyssä jo ainakin puoli vuotta ilman että olen saanut aikaiseksi edes repiä muoveja sen päältä pois. Näistä lähtökohdista elokuva tuntui itse asiassa varsin sujuvasti katseltavalta, vaikka välillä tulikin vilkaistua katseluohjelman aikanäyttöä ja mietittyä: "Okei, leffaa on jäljellä tuon verran, ja tässä täytyy käsitellä vielä tämä, tämä, tämä ja tämä asia." Lopputulos on, kuten kritiikit ovat maininnetkin, eräänlainen kreikkalainen tragedia: hyvät aikomukset johtavat väistämättömään tuhoon. Kiinnostavaa olisi tietää, miten alkuperäisiä näkemätön katsoja suhtautuisi tähän prequel-trilogiaan. Itse kaipaan sen alkuperäisen elokuvan herkullisen itseironista asennetta, joka hukkui jo Imperiumin vastaiskussa.
