(Joudutte kestamaan skanditonta suomenkielta - en viitsi sekoilla talon nettikoneen nappaimistoasetusten kanssa.)
Joka tapauksessa: Rodoksella ollaan ja suomennoskurssia kaydaan hyvassa hengessa. Ensimmaisen paivan tekstien osalta on ehka menty liikaakin detaljeja myoten: ei valttamatta ole maailman mielekkainta pohtia yksittaisia sanavalintoja. Toisaalta suuret linjat ja kysymykset hahmottuvat helposti vasta ajan kanssa. Ensin on katseltava puita voidakseen nahda metsan. Ehka.
Oman tekstini vuoro on vasta keskiviikkona. En ole viela nahnyt unta siita etta istuisin salissa alasti, ja taman paivan sessioiden jalkeen pahin jannitus on muutenkin helpottanut. Epailematta kaikkien tyosta loytyy paljon korjattavaa ja huomautettavaa ja parannettavaa.
Sinansa on erittain kiinnostavaa, etta jannitan paljon enemman kaannostekstini ruotimista kuin sita, miten kustannustoimittaja ja ateljeekriitikot suhtautuivat ikiomaan romaanitekstiini. Sen suhteen suorastaan odotin kaikkia "Ei toimi - pois!!" -kommentteja. Ehka romaanien kirjoittaminen on edelleen enemman harrastus kuin tyo, kun taas kaantaminen on leipatyo - ja pelkaan jollakin alitajuisella tasolla, etta minut tuomitaan kyvyttomaksi tyohoni. Vaikka tiedankin, ettei niin kay. Ja vaikka tiedan, etta muilla on samoja fiiliksia - myos ihmisilla, joilla on jopa "oikea" kaantajakoulutus ja jotka eivat ole samalla tavalla keittion kautta alalle tulleita kuin mina.
Mielenkiintoista. Mutta nyt voisin, ennen illallista, kayda jaloittelemassa kaupungilla. Alla kuva maja- ja opiskelupaikastamme. Vanhan kaupungin kukkulalla sijaitsevalle talolle johtava ylamaki on paljon rankempi noustava kuin milta se nayttaa - kay kuntoilusta! Mikali myrskyisaa lahenteleva tuuli ei puhaltaisi jatkuvasti, lakahtyisimme puolimatkassa.
