Messukeskuksesta on selvitty tällä erää kotosalle suhteellisen hyvissä hengen ja ruumiin voimissa.

Haastattelu kuvaussessioineen sujui hyvässä hengessä - juttu ilmestyy ymmärtääkseni lauantain Turun Sanomissa.

Päivällä halli tuntui olevan täynnä koululaisia, mikä on tietysti erinomaisen terve ilmiö. Kääntäjäliiton tiskillä oli kuulemma turhan hiljaista - ympäristön ruotsinkielisten järjestöjen ja kulttuuri-instituuttien pelottava outousko piti väkeä toisaalla? Minun käännösrupeamani aikana uteliaita pyöri katselemassa työtä jonkin verran. Edellisvuosien tapaan ne, jotka uskaltautuivat kyselemään ja juttelemaan asti, olivat mukavia, fiksuja ja kiinnostuneita kääntäjän työstä. Jutustelun välissä tuli kyllä tehtyä töitäkin ihan mukavalla vauhdilla. Ainakin minulla messutyötahti on aina ollut melkoisen hyvä - kotosalla on ehkä enemmän kaikenlaista kiinnostavaa muuta puuhaa. Kun yleisöä seisoskelee katsomassa toiselta näytöltä mitä kääntäjä tekee, kynnys blogata, roikkua facebookissa, foorumeilla tai vaikkapa nettisarjakuvasivuilla olisi paljon korkeampi (silloinkin, jos messuosastolle olisi nettiyhteys, mitä nyt ei ollut).

Me kääntäjät valitamme usein, että työtämme ei arvosteta ja jos se ylipäänsä huomataan, se huomataan vain negatiivisessa mielessä. Tämä masenneasenne johtuu tietysti osin siitä, että arkinen palaute tulee niin kovin usein vain lehtikritiikeistä, jotka suhtautuvat kääntäjiin samoin kuin basisteihin - meidät huomataan vain, jos mokaamme. Kirjamessujen kääntäjäosastolla päivystäminen on tässä suhteessa loistavaa terapiaa: ihmiset muistavat vuodesta toiseen tulla kiittämään ja kehumaan, miten arvokasta työtä teemme.

(Kunhan sen uskoisivat myös kustantajat - palkkiotaso ei päätä huimaa.)

Hyvässä, kollegiaalisessa seurassa olikin ilo istua muutamalla messujen sulkeuduttua, etenkin kun seurassa oli mukana niitä mukavia toispaikkakuntalaisvirkasisaria, joita ei kirjallisuuden kääntäjien jaoston kuukausikokouksissakaan pääse aina näkemään - kuten Kaparin Jaana. Samaan ravitsemusliikkeeseen oli eksynyt muitakin messuilta poistuneilta. Yksi kustannusalan tuttava kehui Neduja, toiselta kuulin, että jäsenhakemukseni Suomen PENiin on hyväksytty. Mikä on iloinen ja imarteleva asia.