Perinteikäs Kulttuurivihkot on nostanut scifin uuden numeronsa (6/2007) kanteen asti. Sisältä löytyy Toni Jerrmanin haastattelu, pohdiskelua spefi- ja scifi-käsitteistä, ympäristökriittistä scifiä sekä vielä kahden Solaris-elokuvan ja Stanislaw Lemin alkuperäisteoksen vertailua.

Mikäpäs siinä. Ei turhia aiheita lainkaan.

Mutta. Jälleen kerran on käytetty tolkuton määrä palstatilaa sen jankuttamiseen, että scifi on niinku oikeasti hyvää kirjallisuutta eikä mitään räiskismäiskis-viihdettä, ja että niinku scifi-kirjoissa käsitellään tota nykyään ihan tärkeitä ja niinku syvällisiä aiheita. Todennäköisesti vika ei (tälläkään kertaa) ole ollut haastateltavissa. Heidät tunnen ja heihin luotan. Epäilen vahvasti, että juttuja kirjoittaneiden ja/tai editoineiden toimittajan kulttuurillinen sivistys on ollut niin heikko, että tälläiset perusasiat ovat olleet hänelle ihan oikeasti, niinku, ahaa-elämyksiä.

Minun kannaltani katsoen ongelma on siinä, että niin kauan kun scifiä on tarve selitellä, niin kauan sitä joutuu selittelemään. Niin kauan kun scifin (muka uutta) syvällisyyttä joutuu korostamaan, niin kauan tämä syvällisyys on pohjinmiltaan kyseenalaista. Ei scifin häntää nosta kukaan muu kuin scifin lukijakunta. Kirjallisuuden kentässä pitää käyttäytyä niin kuin äskeisen sanonnan alkuperäisversion kissa: kävellä kaikessa rauhassa, kiireettä keskelle salia kuin omistaisi sen ja niin lujilla papereilla, ettei asiaa tarvitse sen kummemmin uhota tai selitellä. Tyylitajuisesti.

Tuota kun jatketaan tovi, niin ehkäpä sen jälkeen tajutaan myös, ettei mahdollisten muiden tyyli-, asenne- tai kirjailijaryhmämääreiden (kuten "reaalifantastikko") käyttäminen scifi-romaanin yhteydessä tarkoita yritystä kääntää selkää scifille.

Ehkäpä pitäisi pitkästä aikaa tarttua Solarikseen. Luin sen varsin nuorena, ehkä liian nuorena. Lem on suuria kirjallisia sankareitani, mutta olen pitänyt Solarista tasan toiseksi huonoimpana häneltä lukemanani kirjana. Tosin kirjan mainetta ei-scifi-lukijakunnan piirissä varmaankin nostaa ennen kaikkea se, että se on ainoa "syvällinen" tieteisromaani josta korkeakirjallisuuspiirit ovat koskaan kuulleet.