(alkuteos The Raw Shark Texts, 2007. Suomentanut Kaijamari Sivill, WSOY 2007)

Aika pian sen jälkeen kun planeetallemme muodostui geeneistä koostuvia eliöitä, ilmestyi myös eliöitä jotka söivät geeneistä koostuvia eliöitä. Nämä jaetaan, jossakin määrin keinotekoisesti, kasvissyöjiin ja lihansyöjiin. Meemejä on planeetallamme ollut (luultavasti) huomattavan paljon lyhyemmän aikaa, entäs meemejä syöviä eliöitä?

Perusajatus on vinkeä, ja Hall kirjoittaa (ja Kaijamari suomentaa) niin luistavaa kieltä, että hankalan ja abstraktin perusajatuksen ympärillä pyörteilevää tarinaa jaksaa mainiosti seurata reilun neljänsadan sivun verran. Kirja viittailee - teemaansa sopivasti - moneen klassikkoon, Faustista ja Valkoisesta valaasta alkaen. Ehkä juuri tämä on lumonnut niin monet korkeakirjallisuusihmiset. Tai ehkä lumoutuminen johtuu vain siitä, että tämä on - valepuvussa - ensimmäinen fantasiaromaani, johon he ovat tarttuneet.

Haitekstin maailma ei ole aivan tavanomaisinta fantasiaa, mutta ainakin minun silmissäni jutusta alkoi vähitellen kuoriutua varsin tavanomainen fantsuseikkailu, suorastaan kliseemäisine huipennuksineen ja lopetuksineen. Kielelle ja mielelle jäi melkein samanlainen plääh-tunne kuin Michael Swanwickin Rautalohikäärmeen tyttären jälkeen. Hienolta kirjalta olisi odottanut jotakin omaperäisempää. Loppu jättää myös melkoisen määrän langanpäitä solmimatta.

Silti - ainakin seikkailukertomuksen miljöö on varsin omintakeinen. Ja kirja on selvästikin onnistunut viekoittelemaan melkoisen määrän uusia lukijoita ylittämään kauhistuttavan raja-aidan "normaalin" kirjallisuuden ja spekulatiivisen fiktion monipolkuisen viidakon välillä. Se ei ole väärin.