No niin, nyt tiedämme, missä sananvapauden rajojen pitää puhdasotsaisten kansalaisten mielestä kulkea. Erään Lähi-Idässä syntyneen uskonnon perustajaa pitää voida pilkata ja pilapiirtää sydämensä kyllyydestä, mutta Mannerheimia ei saa esittää homona!

Okei, myönnetään. Älyttömyyksien löytäminen Raimo Ilaskiven kirjoituksista ja sanomisista ei tee kenestäkään älykköä eikä partaveitsenterävää yhteiskuntakriitikkoa. Ei yhtään sen enempää kuin Paavo Lipposen julistaminen oikeistolaiseksi. Tai Auringon väittäminen G2-spektriluokan tähdeksi. Ei voi auttaa. Ilaskivi aiheutti minulle melkoisia traumoja 1980-luvulla pakinoidessaan ylipormestariaikoinaan silloin vielä (muuten) kuuntelukelpoisessa Radio Cityssa. Pelkästään hänen omahyväisyyttä ja itserakkautta värjyvän äänensä kuuleminen aiheutti minussa silmitöntä raivoa. Eläkevuosinaan hänestä on näköjään tullut (ilta)lehdistön suosima mielipideautomaatti, joka on valmis (kohtuukorvausta vastaan?) lausumaan tuomionsa mistä tahansa kulttuurin tai yhteiskunnan ilmiöstä, josta hän ei tiedä mitään.

Mutta eihän tässäkään ole mitään erityisen briljanttia tai säihkyvää yhteiskuntakritiikkiä. Kunhan tuuletan päätäni. Tuulettaakseni päätäni väkersin aamun iloksi pienen pilakuvan, jossa erään nimeltämainitsemattoman edesmenneen suomalaisen marsalkan talviunivormun turkislakin keskellä näkyy pommi, jonka sytytyslanka palaa. Päätin sitten kuitenkin olla julkaisematta kuvaa edes blogissa. En usko, että tuokaan kuva olisi edistänyt sananvapauden asiaa millään tavalla.