Ensi elokuun tarjonta Helsingin Juhlaviikkojen huvilateltassa vaikuttaa vallan lupaavalta. Suhtaudun sinänsä Huvilatelttaan edelleenkin hivenen nihkeästi, sillä jollakin tasolla se on minulle väistämättä vanhojen, rakkaiden ja ohjelmaprofiililtaan parhaimmillaan yhtä kiinnostavien Kaivarin konserttien syrjäyttäjä. Teltasta toisinaan huokuva pompöösi elitismi on myös onnistunut jähmettämään monta loistavaa tanssimis- ja heilumiskeikkaa vaivautuneeksi seisoskeluksi ja istuskeluksi (tosin Savoy-teatteri on siinä suhteessa vieläkin pahempi tapaus).
Mutta toisaalta...
Näin Rokia Traorén ensi kertaa livenä Roskildessa joskus 1990-luvun lopulla. Jos oikein muistan, nimi oli kyllä jo valmiiksi tuttu: minulla oli jo silloin taipumus luokitella vähintäänkin kiinnostaviksi artistit, joiden nimien yhteydessä mainittiin sana "laulaja/lauluntekijä" ja kotimaan kohdalla "Mali". Ainakin tänne pohjoiseen asti kantautuneiden bändien ja esiintyjien perusteella Malissa kukoistaa maan talouden tilaan ja suhteelliseen pienuuteen ("vain" kaksitoista miljoonaa asukasta) nähden melkoisen laaja, lahjakas ja kiinnostava musiikintekijöiden joukko. Alueella on tietysti vankat perinteetkin: Mali oli 1200-1300-luvuilla melkoisen ison ja kansainvälisesti maineikkaan kuningaskunnan ydinaluetta. Enkä ole totisesti ainoa, jonka korva väittää löytävänsä vahvoja yhteyksiä nykyisen Pohjois-Malin tuaregien musiikin ja bluesin välillä. Enkä joutunut Rokia Traorénkaan kohdalla pettymään. Erinomaisen puoliakustisen bändin säestämä, ujolta vaikuttanut laulaja veti erinomaisen keikan. Sittemmin käsiin on päätynyt myös äänilevyjä, sekä erinomainen keikka-dvd. Traoré tekee hillityn lyyristä musiikkia ja on tuoreimmalla Bowmboï-levyllään käyttänyt mm. jousisektiota... onneksi erittäin tyylikkäästi. Odotan erittäin hienoa keikkaa.
Richard Thompsonin keikalle pääsyä on sen sijaan kytätty jo paljon kauemmin. Oma fanitukseni alkoi Amnesia-levystä 1980-luvun lopulla. Olen sittemmin kyllä penkonut miehen menneisyyttäkin, soolouran ohella 60-70-lukujen kautta brittiläisen folkrockin pioneeriyhtyeessä Fairport Conventionissa sekä 70-80-lukujen duokautta Linda Thompsonin kanssa: se huipentui loistavaan Shoot Out The Lights -levyyn, jota jotkut ihan vakavasti otettavat ja fiksunoloiset kriitikot ovat pitäneet yhtenä 1980-luvun parhaista rockalbumeista. Itse olen kyllä edelleenkin puolueellinen Thompsonin myöhemmälle soolotuotannolle, Amnesiasta aina... no, niin, oikeastaa kausi jatkuu edelleen. Viimevuotinen Sweet Warrior oli mainio levy.
Viime vuosien hulvattomimpia Thompson-kokemuksia on kuitenkin ollut 1000 Years of Popular Music, jota olen tainnut ennenkin kehua. Albumi sai kuulemma alkunsa Playboy-lehdeltä, joka vuosituhannen vaihteessa halusi Thompsonin tekevän listan mielestään parhaista päättyvän vuosituhannen populaarisävelmistä. Thompson arveli, että oikeasti lehti halusi listaan vain muutaman viimeisen vuosikymmenen sävellyksiä, joten hän päätti piruuttaan ottaa tehtävän kirjaimellisesti: lista alkoi 1200-luvun sävelmästä "Summer Is Icumen In" ja jatkui parin vuosisadan loikilla 1800-luvulle ja siitä eteenpäin vähän tiheämmin. Playboy ei julkaissut listaa, mutta Thompson lähti sitten tekemään listan pohjalta keikkoja laulaja/kosketinsoittaja Judith Owenin sekä perkussionisti Debra Dobkinin kanssa. Keikoista tehtiin kahden cd:n ja yhden dvd:n boksi, joka tosiaan alkaa "Summer Is Icumen Inistä" ja päättyy... "Oops I Did It Againiin" (no, sen jälkeen on vielä encoreina pari mainiota tulkintaa). Suosittelen.
Kuten suosittelen myös keikkaa. Helsinkiin Thompson tulee esiintymään yksin, mutta kertakaikkisen loistavana kitaristina ja persoonallisena laulajana hän kyllä pärjännee loistavasti niinkin. Vaikka hänen musiikkinsa pohjautuu vahvasti brittiläisen folkrockin perinteeseen, siinä on usein varsin tummia ja ahdistuneitakin sävyjä. Mitään pintahilpeää tingeltangeli-matkamuistomusiikkia ei ole tiedossa.
(kuvat artistien omilta sivuilta)
