Minun Elmu-aktiviteettini aika jäi aikanaan melkoisen lyhyeksi. Tulin menneeksi yhdistyksen kokoukseen joskus vuonna 1982 ja päädyin hallituksen varajäseneksi. Roikuin mukana noin vuoden verran, sitten muiden järjestöjen toiminta vei kaiken ajan. Kokouksissa käymisen ohessa tein jotain konkreettistakin: revin pääsylippuja Elmuklubien ovella ja osallistuin Lepakon ison salin kunnostustyöhön. Aina myöhemmin salissa käydessäni saatoin osoittaa tutuille: noi akustiset levyt ovat minun seinään naulaamiani. (Oli porukassa kyllä muitakin mukana, mutta silti.)

Enää se ei onnistu. Neuvostoliitolle rähmällään olemisen jälkeen oltiin rähmällään Nokiastoliittoon, ja Lepakosta on jäljellä vain tyhjä tila nimeltä Lepakkoaukio.

Elmu itse sentään selvisi, ja sai melkoisen hyvät tilat Nosturista. Häpeä kyllä, kävin niissä eilen ensi kertaa, kun olin saanut kutsun järjestön 30-vuotiskekkereille. Täytyy käydä taajemmin, paikkahan on todella hieno. Hienot olivat bileetkin, kiitoksia!

Elmu toi 80-luvulla Helsinkiin melkoisen määrän kaikenlaista sen verran erikoista musiikkia, ettei Tavastiakaan niihin hirvennyt kajota. Mieleen on oikeastaan vahvimmin jäänyt englantilainen Blurt, rumpalin, komppikitaristin ja laulavan alttosaksofonistin kipeän kulmikas uusiaaltotrio. Blurt nähtiin Elmuklubeilla kahdestikin, Natsalle ja Kaisaniemeen. Olin paikalla molemmilla kerroilla. Elmuun - silloin jo Lepakkoon - oli tulossa myös lupaava nuori seattlelaisbändi nimeltä Nirvana, mutta heidän kakkosälpeensä rupesi kiipeämään listoilla vähän liian nopeasti, ja keikka peruttiin isompien paikkojen tieltä.

Juhlaillan tarjonta oli ehkä pari pykälää lähempänä mainstreamia. Amorphis oli silti hauska nähdä - en omista yhtään heidän levyään, mutta festarikeikoilla bändiä on ollut kiva katsella. Luultavasti missasin illan parhaat palat lähtemällä jo ennen yhtä, kesken Waltarin esityksen, mutta arvelin tarvitsevani edes muutaman tunnin yöunen ennen tänne Mikkeliin, Vihreiden puoluekokoukseen lähtöä.

No niin, jatkan puheiden kuuntelua.