Viides rooli haastoi minut meemiin, jonka säännöt menevät näin:
1. ota lähellesi kirja tai lehti
2. sulje silmäsi
3. haparoi sanoja kohti
4. tökkää sormi tai kynä satunnaisen sivun satunnaisen sanan kohdalle
5. minne bongaamasi sana ajatuksesi vie?
6. kerro se blogissasi
7. haasta leikkiin mukaan niin monta kuin tahdot
Kirjastokirjojen kasasta sattui päälimmäisenä käsiin lukemista jo hyvän tovin odotellut Henriikka Tavin runokokoelma Esim. Esa, sivu 55 ja säe
Tuijotan kelloa ja kello tuijottaa minua.
Freelancerina vietän pomotonta työelämää. Aikataulutuskin käsittää lähinnä deadlineja, jotka ovat keskimäärin kuukausien päässä toisistaan. Olen tiennyt jo parikymmentä vuotta, etten yleensä saa juuri mitään ns. älyllistä tehtyä ennen puolta päivää – paitsi silloin jos deadline on lähellä, jolloin jälkeä syntyy kyllä aamuisinkin.
Silti tuijotan kelloa, kello tuijottaa minua ja saa aikaan huonoa omaatuntoa siitä, etten ole ennen puoltapäivää kirjoittanut muuta kuin pari mailia, muutaman foorumiviestin, lukenut Äänityön kivijalka -nimistä kirjaa. Tämän viikon agendaan ei edes varsinaisesti ole kuulunut kirjoittaa, vaan tehdä pohjatyötä Kotistudion paluuta varten. Ja sitä tuon kirjan lukeminen on. Sitä on myös musiikin kuuntelu: voin oikein hyvällä omallatunnolla kuunnella keväällä ostettujen monitorien transienttitoistoa, pohdiskella kuinka Songs in the Key of Lifen instrumentit on äänitetty, kuinka ne on saatu istumaan stereokuvaan. No, pitää minun myös harjoitella tällä viikolla bassonsoittoa, lauantaina pitäisi pystyä päästelemään kolme Creamin kappaletta suhteellisen autenttisen ja uskottavan kuuloisesti. Mutta sitä olen myös tehnyt.
Silti kello tuijottaa minua.
Haaste menköön niille, jotka siihen haluavat sihen tarttua.
