Yleensä yritän säilyttää itselläni vähintään pari kappaletta jokaisesta kääntämästäni kirjasta. Muut kustantajalta tulleet kappaleet (kustantajasta riippuen yhteensä viidestä kymmeneen kappaletta) päätyvät yleensä kirjan aiheesta kiinnostuneille ystäville, sukulaisille ja tutuille. Jotkut kustantajat ovat lähettäneet uuden kääntäjäkappalesatsin jokaisesta uusintapainoksestakin, mikä tarkoittaa sitä että tiettyjen kirjojen kohdalla on ollut hetkittäisiä sijoitusvaikeuksia.
Tulin taannoin hommanneeksi halvan, viisiwattisen täysputkivahvistimen kotisoittelu- ja äänityskäyttöön. Kyseinen laite (Fender Champion 600) on eräänlainen uusintaversio tehtaan 1940-luvun lopussa myymästä "oppilasvahvistimesta", joka on, monen muun pikkuputkarin tapaan, muodostunut suosituksi äänitysvahvistimeksi. Putkivahvarit soivat yleensä paremmin silloin kun ne vääntää täysille, ja viisiwattisen voi vääntää täysille kotioloissakin häiritsemättä naapureita liikaa (ainakaan päiväsaikana). Tämän ikäluokan vahvistimissa ei tietenkään ollut mitään "line out" -liitäntöjä, eikä sellaisia ole liitetty tähän uusintaversioonkaan (vaikka sitä onkin modernisoitu puolijohde-tasasuuntaajalla ja kiinnittämällä komponentit nykyaikaisesti piirilevylle). Putkareita on aina ollut tapana äänittää lykkäämällä mikrofoni kaiuttimen eteen.Talon lyhin mikrofonijalusta sattuu olemaan sen verran pitkä, että vahvistinta oli kohotettava jollakin keinoin. Niksi-yrttimaa päätyi käyttämään Eric Claptonin kesällä ilmestyneen omaelämäkerran kääntäjäkappaleita.
Valitettavasti Clapton-kirjapino vahvistimen alla ei auta äänitettävää kitaristia – tässä tapauksessa minua – soittamaan yhtään claptonimmin.
