Nedujen valmistuminen näyttää alkavan yhtä takaperoisesti kuin Alshaininkin. Minulla oli siihen kansikuvaidea hahmoteltuna jo kauan ennen kuin itse kirjasta oli edes juonisuunnitelmaa kirjattu.

No, mihinpä minä olen tänään käyttänyt aikaani sen sijaan, että olisin tehnyt kiireellisempiä ja ajankohtaisempia hommia? Aivan oikein, laadin Neduille kansikuvaluonnoksen. Tuossa se minua tuijottaa koneen vasemmanpuoleisella näytöllä - tuijottaa kirjaimellisesti, sillä keskeisenä elementtinä on voimakkaan vaaleansininen silmä. En julkaise sitä vielä edes kaverien katseltavaksi, saa luvan mennä virtuaaliseen pöytälaatikkoon hyväksi toviksi. Jos se näyttää hyvältä vielä silloinkin, niin sitten.