Kiiltomato on julkaissut Alshainista Tiina Raevaaran arvostelun. "Elää yksinäisenä avaruudessa" on komea otsikko, ja arvio on huomattavan myönteinen. Raevaara löytää kyllä yhtä ja toista huomauttamisenkin aihetta, kuten sf-kirjallisuudelle tyypillisen infodumppauksen määrän ja etenkin ensimmäisen kertojahahmon turhan paljon kehää kiertävät ajatukset - itseni mielestä tuo ajatusten kiertäminen kehää oli tuossa ns. pointtikin, mutta pystyn kyllä ymmärtämään hyvin sen, että moinen saattaa nyppiä. Samantapaisia kommentteja oli myös Maaria Pääjärven Suomalaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita -teokseen (toim. Vesa Sisättö ja Toni Jerrman, BTJ Kirjastopalvelu 2006) kirjoittamassa artikkelissa minun tähänastisesta kaunokirjallisesta tuotannostani. Maarialla oli käytössään Alshainin käsikirjoituksen ensimmäinen versio jo alkukeväästä ilmestyneen artikkelinsa aineistona.
Markku Soikkelin jo jokin aikaa sitten nettisivuilleen lisäämä Alshain-arvio (tekijä ei kerro, onko sitä julkaistu myös esimerkiksi jossakin lehdessä) tuntui ensilukemalta hyvin happamalta, joskin vaikutelma muuttui useammilla lukukerroilla myönteisemmäksi. Jos arvioita nyt on ylipäänsä mitään mieltä lukea yksioikoisella "tykkäsin - en tykännyt" -asteikoilla.

Minähän olen itsekin entinen kriitikko. Arvostelin Rumbaan levyjä, konsertteja ja jonkin verran kirjojakin toistakymmentä vuotta. Levyarvioita kertyi karkeasti arvioiden tuhatkunta. Paitsi että puuha aukaisi korvia monelle sellaiselle artistille jotka muuten olisin sivuuttanut koskaan kuulemattakaan, arvioiden kirjoittaminen opetti samalla, miten henkilökohtainen, ajanhetkeen ja paikkaan sidottu sekä muuttuvainen voikaan taideteoksen kokemus olla. Sama äänite saattoi kuulostaa pari vuotta myöhemmin hyllyn periltä poimittuna hyvin toisenlaiselta. Toisinaan aika oli auttanut avaamaan musiikkia, toisinaan päinvastoin. Kokemuksen välittäminen oli sekin vaikeaa. Omaan korvaan erinomaisilta tai epämiellyttäviltä kuulostaneet äänitteet olivat vielä helppoja tapauksia. Paljon vaikeampaa oli kirjoittaa "ihan kiva" -tason reaktion - tai ei minkäänlaista emotionaalista reaktiota - herättäneistä tapauksista. Yksi tärkeitä syitä arvosteluharrastuksen lopettamiseen olikin turhautuminen.

Toivon mukaan tämä oma kriitikkotausta auttaa suhtautumaan paremmin myös sinä päivänä, kun kohdalle sattuu ensimmäinen todella negatiivinen arvio tekemisistäni. Että olisi perspektiiviä. Ettei tulisi pieneen mieleenkään yrittää epätoivoisesti kostaa jollakin sellaisella säälittävällä idiotismilla kuin Martin Amisin Tiedoksi (The Information, 1995), surkealla tiiliskiviromaanilla ilkeämieliseksi kriitikoksi päätyneestä epäonnistuneesta ja lahjattomasta kirjailijasta. Romaani oli melkoisen järkyttävä pettymys kirjailijalta, joka sentään on tehnyt niinkin nerokkaan helmen kuin Ajan suunta (Time's Arrow, 1991). Ehkä hänen olisi ajoissa kannattanut palkata itselleen sellainen proverbiaalinen laakeriseppeleen pitäjä kuiskaamaan korvaan asioita kuolevaisuudesta.