...now that you're on the
run what goes on in your mind, your sisters they sit by the window, you know
your mama doesn't sit and cry and your daddy, well you know what your daddy
said, Patty, you know what your daddy said, Patty, he said, he said, he said,
"Well, sixty days ago she was such a lovely child, now here she is with a
gun in her hand."
- Patti Smith: "Sixty Days", 1974
Patti Smith lausui runoaan "Sixty Days" omakustanne-ensisinglensä johdantona coverversioon Jimi Hendrixin "Hey Joesta". Runon "Patty" on tietenkin Patty Hearst, joka oli vain muutamaa kuukautta aikaisemmin kidnapattu kotoaan. Myöhemmin tämä Hearstin lehti-imperiumin perijätär pidätettiin hänen osallistuttuaan useisiin pankkiryöstöihin hänet alunperin kaapanneen Symbioottisen Vapautusarmeijan (SLA) jäsenenä. Oikeudenkäynnin aikana Hearst väitti, että häntä oli aivopesty mm. pahoinpitelemällä ja raiskaamalla. Hyvin mahdollista, mutta on toki selvää, etteivät Hearstin suvun lakimiehet olisi varmaankaan neuvoneet asiakastaan ilmoittamaan oikeudelle (tai kenellekään muullekaan), että "liityin mukaan, koska asiaa tarkoin harkittuani totesin, että he ovat oikeassa". Mitä todella tapahtui Hearstin ja SLA:n jäsenten välillä kidnappauksen ja ensimmäisen pankkiryöstön välillä jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.
Alshainin lukijat ovat epäilemättä huomanneet viimeistään nyt, että Patty Hearstilla on jotakin tekemistä kirjan Anjena Ssioun kanssa. Aivan oikein, mutta vieläkin voimakkaammin Anjenan hahmon kehittymiseen vaikutti muuan kansainvälisesti vähemmän tunnettu hahmo, joka ei ollut (tiettävästi) tekemisissä minkään terrorijärjestön kanssa, mutta joka flirttaili radikaalivasemmistolaisten porukoissa hyvän aikaa - kunnes palasi vähin äänin takaisin perheensä ja konservatiivisten arvojen pariin. Sittemmin hän on tehnyt kohtuullisen menestyksellistä uraa liike-elämässä ja saanut markkinataloutta ehdoitta ihannoiville mielipiteilleen paljon enemmän (ja usein myös hymistelevämpää) julkisuutta kuin muinaiselle radikaalipaasaukselleen. Koska olen viehättynyt kansanperinteen eläinallegorioista. kutsun häntä tässä vaikkapa "Mesikämmeneksi".
Mesikämmenen radikalisoitumisessa ei ole mitään erityisen poikkeuksellista: hänen nuoruutensa aikoihin hyvin monet varakkaista kodeista opiskelemaan lähteneet nuoret ajautuivat erilaisiin (ainakin näennäisesti) vasemmistolaisiin liikkeisiin, koska he kokivat vanhempiensa sukupolven ääneen julistaman hyveellisen arvomaailman ja käytännön toimissaan osoittaman yksisilmäisen ahneuden ja vallanhimon olevan täysin kestämättömässä ristiriidassa. Useimmilla juttu jäi lähinnä suuriääniseksi ja vähäsaavutukselliseksi opiskelijapolitikoinniksi: tämä väki laastaroi vähin äänin mielenosoituksissa saamansa ruhjeet, opiskeli korkeakoulututkintonsa valmiiksi ja siirtyi tieteeseen, politiikkaan tai liike-elämään tekemään uraa. Toiset eivät antaneet periksi ja heidän radikaaliutensa kapeni äärikonservatiivisten keinojen käytöksi: Punainen Armeijakunta (RAF) eli Baader-Meinhof-ryhmä ei ollut suinkaan ainoa 70-luvun terroristijärjestö, jonka keskeiset vaikuttajat olivat juuri näitä hopealusikka suussa kasvaneita, varakkaiden "hyvien" kotien lapsia.
Mesikämmen kuului ensimmäiseen ryhmään: hänen radikaalikautensa jäi lyhyeksi. Eräs samoissa piireissä vaikuttanut tuttava totesi kerran: "Jotkut väittävät, että vanhemmat lupasivat hänelle Mersun, jos hän eroaa jengistä. Se ei pidä paikkaansa. [retorinen tauko] Se oli BMW." Luultavasti vanhempien taloudellisen tuen lopettaminen oli aivan riittävän vakava uhkaus: sehän olisi merkinnyt, että Mesikämmen olisi joutunut elättämään itseään - nielaus - rehellisellä työnteolla!
Olen joskus leikitellyt ajatuksella: Mitäpä, jos Mesikämmen ei itseasiassa luopunutkaan vallankumouksellisista tavoitteistaan? Entä jos hän vain päätti siirtyä toisiin menetelmiin niiden ajamisessa? RAF:n julkituotuna tavoitteenahan oli muttaa terrori-iskujensa herättämän kauhun avulla Saksan Liittotasavalta niin sietämättömäksi poliisivaltioksi, että se luhistuisi itsestään. Entä jos Mesikämmen puolestaan yrittää yhä viedä markkinataloutta niin kestämättömään suuntaan, että tuloksena olisi väistämätön vallankumous?
Tämä ajatusleikki oli osaltaan synnyttämässä Anjena Ssioun hahmoa. Kun siihen yhdistellään sopivia kohtia riittävän huonosti muistetusta Patty Hearstin tarinasta, ollaan jo aika lähellä. Alshainin keskeisimmistä henkilöistä Anjenasta kerrotaan luultavasti kaikkein vähiten. Se sopii hänen persoonaansa, ja tapaansa toimia. Jos kirjan kertojahahmot nyt ylipäänsä ovat lainkaan käsittäneet, mitä hän oikeastaan teki ja tavoitteli.
Anjenan ja hänen koulutoveriensa radikalisoitumisen aloittanut avaruusaluksen haaksirikko jälkiseurauksineen perustuu taas kolmanteen tapaukseen, joka (ns. todellisuudessa) ei lainkaan liity 60-70-lukujen radikalismiin. Siitä lisää myöhemmin. Mutta jos haluat leikkiä salapoliisia, voin paljastaa että kirjassa mainittujen avaruusalusten nimet liittyvät tähän tarinaan.
- Patti Smith: "Sixty Days", 1974
Patti Smith lausui runoaan "Sixty Days" omakustanne-ensisinglensä johdantona coverversioon Jimi Hendrixin "Hey Joesta". Runon "Patty" on tietenkin Patty Hearst, joka oli vain muutamaa kuukautta aikaisemmin kidnapattu kotoaan. Myöhemmin tämä Hearstin lehti-imperiumin perijätär pidätettiin hänen osallistuttuaan useisiin pankkiryöstöihin hänet alunperin kaapanneen Symbioottisen Vapautusarmeijan (SLA) jäsenenä. Oikeudenkäynnin aikana Hearst väitti, että häntä oli aivopesty mm. pahoinpitelemällä ja raiskaamalla. Hyvin mahdollista, mutta on toki selvää, etteivät Hearstin suvun lakimiehet olisi varmaankaan neuvoneet asiakastaan ilmoittamaan oikeudelle (tai kenellekään muullekaan), että "liityin mukaan, koska asiaa tarkoin harkittuani totesin, että he ovat oikeassa". Mitä todella tapahtui Hearstin ja SLA:n jäsenten välillä kidnappauksen ja ensimmäisen pankkiryöstön välillä jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.
Alshainin lukijat ovat epäilemättä huomanneet viimeistään nyt, että Patty Hearstilla on jotakin tekemistä kirjan Anjena Ssioun kanssa. Aivan oikein, mutta vieläkin voimakkaammin Anjenan hahmon kehittymiseen vaikutti muuan kansainvälisesti vähemmän tunnettu hahmo, joka ei ollut (tiettävästi) tekemisissä minkään terrorijärjestön kanssa, mutta joka flirttaili radikaalivasemmistolaisten porukoissa hyvän aikaa - kunnes palasi vähin äänin takaisin perheensä ja konservatiivisten arvojen pariin. Sittemmin hän on tehnyt kohtuullisen menestyksellistä uraa liike-elämässä ja saanut markkinataloutta ehdoitta ihannoiville mielipiteilleen paljon enemmän (ja usein myös hymistelevämpää) julkisuutta kuin muinaiselle radikaalipaasaukselleen. Koska olen viehättynyt kansanperinteen eläinallegorioista. kutsun häntä tässä vaikkapa "Mesikämmeneksi".
Mesikämmenen radikalisoitumisessa ei ole mitään erityisen poikkeuksellista: hänen nuoruutensa aikoihin hyvin monet varakkaista kodeista opiskelemaan lähteneet nuoret ajautuivat erilaisiin (ainakin näennäisesti) vasemmistolaisiin liikkeisiin, koska he kokivat vanhempiensa sukupolven ääneen julistaman hyveellisen arvomaailman ja käytännön toimissaan osoittaman yksisilmäisen ahneuden ja vallanhimon olevan täysin kestämättömässä ristiriidassa. Useimmilla juttu jäi lähinnä suuriääniseksi ja vähäsaavutukselliseksi opiskelijapolitikoinniksi: tämä väki laastaroi vähin äänin mielenosoituksissa saamansa ruhjeet, opiskeli korkeakoulututkintonsa valmiiksi ja siirtyi tieteeseen, politiikkaan tai liike-elämään tekemään uraa. Toiset eivät antaneet periksi ja heidän radikaaliutensa kapeni äärikonservatiivisten keinojen käytöksi: Punainen Armeijakunta (RAF) eli Baader-Meinhof-ryhmä ei ollut suinkaan ainoa 70-luvun terroristijärjestö, jonka keskeiset vaikuttajat olivat juuri näitä hopealusikka suussa kasvaneita, varakkaiden "hyvien" kotien lapsia.
Mesikämmen kuului ensimmäiseen ryhmään: hänen radikaalikautensa jäi lyhyeksi. Eräs samoissa piireissä vaikuttanut tuttava totesi kerran: "Jotkut väittävät, että vanhemmat lupasivat hänelle Mersun, jos hän eroaa jengistä. Se ei pidä paikkaansa. [retorinen tauko] Se oli BMW." Luultavasti vanhempien taloudellisen tuen lopettaminen oli aivan riittävän vakava uhkaus: sehän olisi merkinnyt, että Mesikämmen olisi joutunut elättämään itseään - nielaus - rehellisellä työnteolla!
Olen joskus leikitellyt ajatuksella: Mitäpä, jos Mesikämmen ei itseasiassa luopunutkaan vallankumouksellisista tavoitteistaan? Entä jos hän vain päätti siirtyä toisiin menetelmiin niiden ajamisessa? RAF:n julkituotuna tavoitteenahan oli muttaa terrori-iskujensa herättämän kauhun avulla Saksan Liittotasavalta niin sietämättömäksi poliisivaltioksi, että se luhistuisi itsestään. Entä jos Mesikämmen puolestaan yrittää yhä viedä markkinataloutta niin kestämättömään suuntaan, että tuloksena olisi väistämätön vallankumous?
Tämä ajatusleikki oli osaltaan synnyttämässä Anjena Ssioun hahmoa. Kun siihen yhdistellään sopivia kohtia riittävän huonosti muistetusta Patty Hearstin tarinasta, ollaan jo aika lähellä. Alshainin keskeisimmistä henkilöistä Anjenasta kerrotaan luultavasti kaikkein vähiten. Se sopii hänen persoonaansa, ja tapaansa toimia. Jos kirjan kertojahahmot nyt ylipäänsä ovat lainkaan käsittäneet, mitä hän oikeastaan teki ja tavoitteli.
Anjenan ja hänen koulutoveriensa radikalisoitumisen aloittanut avaruusaluksen haaksirikko jälkiseurauksineen perustuu taas kolmanteen tapaukseen, joka (ns. todellisuudessa) ei lainkaan liity 60-70-lukujen radikalismiin. Siitä lisää myöhemmin. Mutta jos haluat leikkiä salapoliisia, voin paljastaa että kirjassa mainittujen avaruusalusten nimet liittyvät tähän tarinaan.
