Viikonlopun lukemisiin kuului Mark Nathan Cohenin kirja Health & The Rise of Civilization (Yale University Press, 1989). Mahtipontinen nimi kätkee sisäänsä vähän toistasataasivuisen tutkielman metsästäjä- ja keräilykulttuurien ravitsemuksesta, sairauksista ja yleisestä terveydentilasta verrattuna (ennen kaikkea) nykyisiä metsästäjä/keräilijöitä ympäröiviin maatalousyhteisöihin sekä paleo- ja mesoliittisen kauden varhaisvaiheen maatalouskulttuureihin.

Olen itse lukenut 90-luvulla jonkin verran kulttuuriantropologiaa, joten Cohenin tulokset eivät mitenkään erityisesti yllättäneet. Vaikuttaa siltä, että metsästäjä/keräilykulttuurien piirissä sairastetaan vähemmän ja eletään jonkin verran pidempi elämä kuin lähiympäristön viljelijä- ja karjanhoitoyhteisöissä. Myös lapsikuolleisuus näyttäisi olevan hivenen vähäisempää metsästäjä/keräilijöillä kuin lähiympäristössä. Syntyvyyskin on vähäisempää: osittain tämä johtuu tietoisista toimista, kuten imetyksen jatkamisesta jopa vuosia lapsen syntymän jälkeen (mikä toimii kohtuullisen hyvänä ehkäisymenetelmänä silloin, kun ravinto on energiamäärältään niukkaa) - mutta jonkun verran on dokumentoitu myös niitä, mitä Mikko Saarela aikanaan nimitti eufemistisesti "jälkiaborteiksi". Kalorimäärältään nykyisten metsästäjä/keräilijöiden ravinto on niukahkoa, mutta riittävää. Muiden ravinteiden osalta ravitsemus on viljelijä- ja karjanhoitokulttuureja monipuolisempaa ja tasapainoisempaa. Anemian, riisitaudin tai keripukin kaltaiset puutostaudit ovat hyvin harvinaisia. Loisia etenkin kuuman ilmastovyöhykkeen metsästäjä/keräilijöillä on naapureitaan huomattavasti enemmän, mutta niiden terveydelliset vaikutukset tuntuvat olevan jonkin verran vähäisempiä.

Kiinnostavaa tuloksessa on tietysti se, että nykyajan jäljellä olevat metsästäjä/keräilijät eivät totisesti elä millään runsaan riistan ja vehreiden metsien rintamailla, vaan karuimmilla paikoilla mitä planeetta päällään kantaa. Cohen tarkastelee laajimmin Namibian saneja (eli sitä kansaa, jota ennen kutsuttiin bushmanneiksi), joiden elinympäristönä on Kalaharin autiomaa, ulkopuolisen silmin hyvin heikkoa ravintoa tarjoava kotiseutu. Silti sanien ravinnon määrä, monipuolisuus ja laatu on hyvää kolmannen maailman keskitasoa, ja huomattavasti parempaa kuin esimerkiksi Euroopan teollisuuskaupunkien työväestöllä vielä 150 vuotta sitten.

Tuhansia vuosia maan povessa maanneiden luurankojen kyky kertoa sairauksista tai hyvinvoinnista on tietenkin vähäisempi, mutta joitakin asioita voidaan niistäkin oppia. Esimerkiksi sen, että maanviljelyn myötä ihmisten keskipituus tuntuu pienentyneen ja luustoon jälkensä jättävät puutostaudit yleistyvät. Mahdollisesti myös ihmisten keskimääräinen elinikä on laskenut. Ymmärrettävää kyllä myös monet tartuntataudit alkoivat päästä vauhtiin vasta sitten, kun yksipuolisen viljelyn takia kaupankäyntiä ruvettiin harjoittamaan kaukaisempien yhteisöjen kanssa.

Kulttuuriantropologian opinnoista jäi myös mieleen, että jonkinlaisena keskiarvona nykyisissä metsästäjä/keräilijäkulttuureissa ihmiset joutuvat työskentelemään elantonsa takia kolmisen tuntia päivässä. (Paljonko sinä joudut?) Kuten todettu, nämä kansat eivät elä sellaisilla seuduilla, missä voi vain maata puun alla odottamassa, että banaani putoaa suuhun. Silti eineen saa revittyä suhteellisen vähällä vaivalla niin autiomaan hiekan keskeltä kuin pohjoisen Kanadan lumiaavikoiltakin, kunhan tietää mistä etsii ja mitä etsii.

Oikeastaan tässäkään ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Metsästäminen ja keräileminen nimittäin on ihmisen luonnollinen, oikea ja aito elämäntapa. Kaikki muu on luonnotonta ja vastaa tavallaan häkkikanaloita tai turkistarhoja. Ei meitä ole tarkoitettu asumaan paikallaan ja puurtamaan samaa (symbolista) auranvakoa vuodesta toiseen. Homo Sapiens eläinlajina kehittyi vaeltelemaan pieninä yhteisöinä paikasta toiseen ja elämään sillä, mitä kohdalle sattui.

Cohenin kirja palautti mieleen vuosia sitten leikittelemäni ajatuksen siitä, että Raamatun kuvaus karkoituksesta paratiisista on sukupolvesta toiseen välittynyt kauhukertomus siitä, millaista oli siirtyä metsästäjä/keräilykulttuurista "sivistykseen", maanviljelyyn ja karjanhoitoon (Aatamin ja Eevan poikien ammatit) - siihen, että ihmiset pakotettiin tekemään työtä, jotakin joka ei heille luonnostaan kuulu. Myös Platonin teksteissä näkyy haikeilu muinaiseen, kauan sitten kadonneeseen kulta-aikaan. Sekä Raamattu että Platonin tekstit ovat peräisin alueilta, joissa maanviljelystä on harjoitettu tavattoman kauan, joten en tiedä miten mahdollista tarinoiden säilyminen niin kauan olisi... kukapa tietää?