Edessä ovat vuoden rasittavimmat kaupassakäyntiajat.

Ei, ei minua itse asiassa tungos hirveästi ahdista. Pidän ihmisistä, joskus jopa silloinkin kun he ovat kiireisiä ja töykeitä. Ja jouluna ns. kaupallisuus rasittaa minua oikeastaan hivenen vähemmän kuin muina vuodenaikoina: onhan positiivista, että ihmiset haluavat hankkia läheisilleen jotakin, mistä nämä pitävät tai mitä tarvitsevat, ja mihin näillä itsellään ei välttämättä varaa. Paljon moraalisempaa se on kuin se muu vuodenaika, jolloin Pyhä Minä tahtoo itselleen kaikenhetinyt. Tavallaan. Tietyissä rajoissa. Niin kauan kuin joku tolkku edes säilyy.

Ja mitä tulee joulun alkuperäiseen tarkoitukseen, on talven pimeimmän ja synkimmän ajan valoistaminen hyvässä seurassa, hyvien ruokien ja juomien ääressä vallan kannatettavaa. (Nykyaikaisen joulun lähisukulaisseurassa tietysti jää joulun alkuperäisestä tarkoituksesta pois se seksuaalisuus, joka kuului asiaan ainakin niillä alueilla, joilla Joulupukki tuli kylään nimenomaan aikuisille...)

Se, mikä minua kiusaa, riepoo ja häiritsee on kaupoissa raikuva joulumuzak. Kun aikanaan yritin opetella soittamaan, opin ainakin purkamaan äänimaiseman osasiinsa: erittäin hyvä oppi jos yrittää hahmottaa mitä jokin soitin tekee äänitteellä, mutta erittäin epämiellyttävää, koska se tekee taustamusiikin sulkemisen pois tajunnasta erittäin työlääksi. Ja joulumuzak on taustamusikkien iljettävistä lajeista se kaikkein sietämättömin ja hermostuttavin lajike.

Olenkin toivonut, että kaupungin kauppojen oville ilmestyisi ylpeitä, näkyviä ilmoituksia:

TÄMÄ MYYMÄLÄ KUULUU
JOULUMUZAKITTOMAAN VYÖHYKKEESEEN


Tai että vaikkapa Hesarin kaupunkitoimitus ottaisi kartoittaakseen, missä kaupoissa voi tehdä ostoksensa miellyttävän äänimaiseman keskellä, tai missä asiakaskunnan mielenterveyttä ja lasten sosiaalista kehitystä terrorisoidaan maailman musiikillisista tyyleistä ylivoimaisesti alhaisimmalla.

Kuka kansanedustajaehdokas ratsastaa ensi maaliskuussa eduskuntaan meidän joulumuzakinvihaajien kiitollisilla äänillä luvattuaan puuttua asiaan lainsäädäntötoimin? Kampanjointi asian suhteen on syytä aloittaa NYT.