Ehdokkaani Puistobluesin sävellyskilpailuun on nyt ikään kuin tehty. Tai ainakaan en jaksa enää vääntää sitä enempää. Kyllähän tuossa hiomisen varaa olisi: kertosäkeissä laulu on aika epävarmaa ja epävireistäkin. No, ilmentäköön bluesin tuskaa sitten... hah.

Joten tuolla se nyt sitten on: "On talo tulessa". Säv./san./sov./tuot./jnpp. J. Pekka Mäkelä. (Linkin tiedosto on jossain määrin heikkolaatuisempi mp-kolmonen kuin mitä itse kilpailuun lähti. Helpompi ladata ja kuunnella.)

Työstin viime viikon lopulla kappaleen pohjat kasaan. Mietin kitara kourassa suhteellisen toimivan sointukulun ja rakentelin siitä version Band in a Box -automaattisäestysohjelmalla. (Ohjelmassa on se hyvä puoli, että jos sointukulku kuulostaa kelvolliselta ohjelman "puolalaisen ravintolabändin" soittamana, se todennäköisesti kuulostaa hyvältä muutenkin.) BiaBin tiedosto muutettiin sitten midiksi ja imaistiin Sonariin, jossa rumpu- ja kosketinsoitinraitoja muokattiin monin eri tavoin: groove-kvantisointia, editointia, leikkausta ja liimausta,... Sonar soittaa GigaStudio-nimistä softasampleria (ikivanha 2.6-versio eikä tuo sivujen mainostama hienompi ja stabiilimpi kolmossarjalainen), jonka soundeilla sitten äänitin joukon raitoja: urut, "huuliharpuke", bassorumpu, rummut ja symbaalit. Nämä raidat olivat jo sitten ihan tavallista .wav-digitaaliääntä, vaikka eivät olleetkaan koskaan käyneet tietokoneen ulkopuolella. Jälleen imaisin raidat uuteen ohjelmaan, tällä kertaa lemppari-moniraitaäänitysohjelmaani nimeltä n-Track Studio. Nyt alkoi sitten ns. oikeiden soittimien äänittäminen. Kovalevylle tallentui vähän dobroa, vähän sähkökitaraa, pikkudjembeä ja bassoraita, joka osoittautui hankalaksi: tein parina päivänä kymmenkunta ottoa, joista yksikään ei oikein rullannut niin kuin piti.

Nyt puuttui sitten lauluosuus, minkä laulamiseen tarvittiin tietenkin teksti. Kaivelin viikonloppuna mapista vanhoja teksti-ideoita ja sain lopulta sunnuntai-iltana väkerrettyä kelvolliselta tuntuvan sanoituksen. Sitä siis maanantaina äänittämään. Mutta nyt tuli ongelma, kun n-Track Studio teki tenän eikä suostunutkaan äkkiä äänittämään tai edes toistamaan. Asensin softan uudestaan, boottailin konetta useampaankin kertaan... ei auttanut. Lopulta kokeilin siirtää raidat Sonariin, joka sitten toimikin niin kuin piti. Olen tähän asti käyttänyt Sonaria vain midin käsittelyyn, tästä tuli olosuhteiden pakosta ensimmäinen kerta, kun olen myös äänittänyt ja miksannut tällä ohjelmalla. Opettelu tapahtui aika lailla lennossa, onneksi toiminnot pelasivat riittävän samalla logiikalla kuin n-Track Studiossa, joten pienen ihmettelyn jälkeen sain homman toimimaan haluamallani tavalla. Kovalevylle tallentui laulun lisäksi vielä eräänlainen slide-"soolokitara" ja vielä yksi versio bassoraitaa, joka nyt tuntui kulkevan vähän paremmin.

Ammattimainen miksaaja olisi tietenkin saanut rakenteeltaan näinkin simppelin jutun miksattua muutamassa tunnissa. Minulta meni kokeillessa, säätäessä ja miettiessä osa iltaa ja suuri osa tiistaipäivääkin, kunnes syntyi jotakin, jota jaksoin itsekin kuunnella ainakin muutamia kertoja. Hyvä neuvo: jos suinkin mahdollista, älä ikinä miksaa mitään missä itse laulat. Se käy hermoille.

Mutta tuossa se nyt sitten on. Puistobluesin raati voi tietysti olla sitä mieltä, ettei se ole bluesia lain, vaikka dobron ja slide-kitaran käyttö sekä sointukulku sinne viittaakin: rytmiikka on suhteellisen rockia. Mutta se on heidän ongelmansa.