Vihreän liiton nelihenkisessä puheenjohtajistossa on yksi tekniikan tohtori ja kaksi diplomi-insinööriä. Vihreän liiton vanhan humanisti-hörhömaineen huomioon ottaen melkoinen vetäisy. Onhan puolueessa pyörinyt toki ennenkin runsaasti luonnontieteellisen tai teknisen koulutuksen hankkinutta väkeä. Viimeiset pari vuotta ovat viimeistään osoittaneet, että vuosikymmenien huolella ympäristön tilasta on ollut vankka tieteellinen pohja.

(Itselläni on tietysti toinen jalka luonnontieteissä ja toinen humanistiikassa: opiskelin 1980-luvun alkupuolen fysiikkaa, matematiikkaa ja tähtitiedettä, sittemmin mm. filosofiaa, kulttuuriantropologiaa ja Itä-Aasian tutkimusta.)

Muuta ihmeellistä puoluekokouksen toisesta päivästä ei oikeastaan ole kerrottavana. Asiat sujuivat juoheasti, äänestykset ongelmitta ja suurin osa porukasta tuntui olevan tyytyväinen tapahtumaan. Ensi vuonna Mikkelissä sitten.