YLE:n uuden kesäsarjan myötä useammassakin blogissa on pohdiskeltu niitä kirjoja, jotka ovat mullistaneet bloggaajan maailmaa. Vanhana laumasieluna (kuten ihminen on) innoitun tässä nyt luettelemaan joitakin omia maailmaani mullistavia kirjoja, suunnilleen siinä järjestyksessä kuin ne tulivat mieleen. En ole koskaan tiennyt, milloin pitää lopettaa, joten kirjoja on kaiken kaikkiaan kolmetoista.

Robert M. Pirsig: Zen ja moottoripyörän kunnossapito (Zen and the Art of Motorcycle Maintenance)
Kirja, jonka englanninkielisen pokkariversion ostin alesta 80-luvun alussa ja unohdin hyllyyn, kunnes kaveri lainasi sen ja innostui tavattomasti. Sen jälkeen minäkin luin sen ja pieneen maailmaani aukeni uusia ovia, uusia tapoja nähdä ja tulkita maailmaa. Tämän kirjan ansiosta aloin suhtautua aikaisemmin lähinnä tragikoomisena puuhasteluna pitämääni filosofiaan paljon vakavammin (ja välillä jopa liian vakavasti). Nimestään huolimatta kirja käsittelee ennen kaikkea länsimaista ajattelua ja sen historiaa - sen lisäksi että se käsittelee isän ja pojan moottoripyöräretkeä, suhtautumista tekniikkaan, persoonallisuuden olemusta,...

Patrick Moore: Tähtitaivas (The Sky at Night)
Noin vuoden 1977 joulun tienoilla äiti komensi minut siivoamaan kotimme kirjahyllyt ja tämä teos tarttui käteen. Jo tuolloin varsin vanhentunut johdatus tähtitieteeseen (julkaistu alkuaan 60-luvun alussa) sai vaikutteille alttiin teinin kiinnostumaan astronomiasta tavattoman paljon. Mikä vaikutti sittemmin hyvin voimakkaasti mm. opiskelualan valintaan.

Laotse: Dao De Jing (tai Tao The Ching)
Kirja, joka kertoo ennen kaikkea siitä, mistä siihen painetut sanat eivät hiiskahdakaan: "Tie, joka on puhuttavissa, ei ole ikuinen tie." Omassa mielessäni eräänlainen rinnakkais- tai sukulaisteos Ludwig Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicukselle. Tätä kirjaa ei koskaan pidä lukea juuri ennen kuin kirjoittaa jotakin itse, sillä muuten liian moni asia omassa tekstissä jää lukijan ajattelun varaan.

J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten herrasta (Lord of the Rings)
Tämä kuuluu listalle aivan väistämättä. Se opetti nuorelle kirjanystävälle, millaisella voimalla kirja voi kiidättää lukijansa aivan toisenlaiseen maailmaan - piti siitä maailmasta tai ei. Vaikka etenkin vanhemmiten Tolkienin maailman asenteisiin ja mustavalkoisuuteen suhtautuu yhä suuremmalla vastenmielisyydellä, tarina ja maailma eivät ole menettäneet lumoaan.

Carl Grimberg: Kansojen historia (Världshistoria)
Eräänlainen Tolkienin rinnakkaisteos, joka on tosin, ainakin nimellisesti, kertoakseen todellisemmasta maailmasta. Vaikka 1980-luvulla julkaistettu uudistettu versio pyrkikin avartamaan vanhempien painosten äärimmäisen yksisilmäistä, Eurooppa- ja kristinuskokeskeistä maailmankuvaa, painotukset vain siirtyivät enemmän rivien väliin. Omaa historiantietämystään onkin hyvä peilata Kansojen historian mustavalkoiseen maailmaan - tai sitten vain hekotella ilkeästi vaikkapa sille, kuinka kirja suorastaan kiemurtelee yrittäessään selitellä parhain päin esimerkiksi Rikhard Leijonamielen toimeenpanemaa silmitöntä sotavankien joukkomurhaa Akkan kaupungissa. Hyviä, lumoavia tarinoita yhtä kaikki.

Mary Douglas: Implicit Meanings
Kulttuuriantropologian kurssivaatimuksiin kuulunut esseekokoelma, joka, Pirsigin lailla, avasi uusia tapoja tarkastella jokapäiväistä maailmaa. Douglas kuuluu strukturalistisen kulttuuriantropologian suuriin teoreetikoihin, mutta itse tykkäsi tästä teoksesta enemmän kuin klassikommasta kirjasta Puhtaus ja vaara (Purity and Danger).

Ursula K. LeGuin: Osattomien planeetta (The Unpossessed)
Ehdoton suosikkini LeGuinilta, ja oikeastaan miltei koko tieteiskirjallisuudesta. Teos, josta löytää uutta ja uusia näkökulmia lähes joka lukukerralla. Tieteiskirjallisuuden tavalliseen tapaan kertoo oikeastaan enemmän omasta ajastaan ja maailmastaan, tällä kertaa jopa avoimen tietoisesti peilatessaan "tavallista" planeettaa eri yhteiskuntajärjestelmineen planeetan kuuhun perustettuun, anarkistista ja utopistista sosialismia harjoittavaan yhteisöön. Opetti minulle myös, miten loistava ja taipuisa työkalu sf on - melkein mihin tahansa. Yhtä lailla kirja innosti minua haaveilemaan fysiikantutkijan urasta.

Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad)
Jälleen niitä teoksia, jotka saivat aikaan ahaa-elämyksiä siitä, miten voi kirjoittaa, mistä voi kirjoittaa ja mitä sillä voi tarkoittaa. Oiva esimerkki siitä, miten raskaita asioita voi käsitellä fiktion keinoin niin, että lukijan suruun ja haikeuteen sekoittuu samalla lumoa ja onnellisuutta. Oma lempparikirjani Márquezilta on tosin valtavan surullisenkaunis Kuulutetun kuoleman kronikka, mutta sen hankkiessani minulla oli jo hyvä käsitys siitä, mitä odottaa. Sadan vuoden yksinäisyyden väkevyys ja lumo tulivat minulle oikeastaan täysin yllättäen.

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Oikeastaan tähän voisi kirjoittaa melkein samat asiat kuin edellä LeGuinista, Tolkienista ja Márquezista. Tämä taisi olla näistä neljästä kirjailijasta minulle ensimmäisenä kohdalle tullut, joten se loi osaltaan pohjaa tuleville elämyksille. Oman 391-romaanini arvosteluissa mainittiin useammankin kerran Waltarin nimi, enkä ihmettele. Ei syy ole pelkästään siinä, että olemme molemmat kirjoittaneet muinaisesta Egyptistä (vaikka minun kirjani tapahtumat sijoittuvatkin lähes kaksituhatta vuotta tuoreempaan aikaan).

Thomas S. Kuhn: The Structure of Scientific Revolutions
Kuhn oli teoreettisen fysiikan tutkija, jonka kohukirja nosti avoimesti esiin luonnontieteellisen tiedon jakautumisen kahteen osaan, havaintodataan ja teoreettisiin malleihin. Tavallaan Kuhnia on hyvä lukea Mary Douglasin kanssa - vaikka molempien lähtökohdat ovat aivan eri tieteenalojen suunnalla, ajattelussa on pohjimmiltaan paljon yhteistä. Tai niin ainakin minä kuvittelen.

Papalagit (Der Papalagi)
Kokoelma puheita, joiden puhujaksi väitetään samoalaispäällikkö Tuiaviitä, mutta jotka luultavasti ovat enemmän tai vähemmän saksalaisen Erich Scheurmannin käsialaa. Yhtä kaikki hurmaava pieni tutustumisretki siihen, miten Euroopassa satakunta vuotta sitten kierrellyt samoalainen on ehkä nähnyt meidän maailmamme ja kulttuurimme.

C.W. Ceram: Ensimmäinen amerikkalainen (The First American)
Keskikouluikäisenä minusta piti tulla arkeologi, ja Ceramin mainio teos lounais-Yhdysvaltojen arkeologiasta kuului keskeisiin innoittajiin. Koska vielä tuohon aikaan jokseenkin kaikki Suomeen asti kantautunut tieto Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaista käsitteli preeriaintiaaneja ja muita romanttisia metsästäjä/paimentolaiskansoja, kirja tutustutti samalla siihen, miten monenlaisia kulttuureja mantereella on aikanaan ollut. Epäilemättä Ceram (oikealta nimeltään Kurt W. Marek) osaltaan pohjusti myöhempää kiinnostustani navajoihin.

Bernard Law Montgomery: Sodankäynti kautta aikojen (A History of Warfare)
Olin teini-ikäisenä tavattoman kiinnostunut sotahistoriasta, joten sotamarsalkka Montgomeryn vastikään suomennettu teos sai todella innokkaan lukijan. Kirja sai kuitenkin liikkeelle ajatuksia, joita El Alameinin sankarikomentaja ei ehkä ollut lainkaan tarkoittanutkaan. Ne ajatukset voimistuivat varsin nopeasti, ja tekivät minusta muutamassa vuodessa vakaumuksellisen pasifistin ja aseistakieltäytyjän. Sotahistoria kyllä edelleenkin - jos ei muuna niin  järjettömimpänä ja mielisairaimpana resurssien haaskauksena, mitä tällä planeetalla on koskaan keksitty.