Muutaman välein toistuva vaivani, korvakäytävän tulehdus, muistutti taas itsestään. Tällä kertaa selvittiin näköjään pikemminkin pelkällä säikähdyksellä, kiitos Suutarilan terveysaseman. Sain tarvittavan lääkityksen ennen kuin vaiva ehti edetä sille tasolle, jossa pään sisällä tuntuu siltä kuin joku yrittäisi tunkea ranteenpaksuista paalua korvaani (ja onnistuisi siinä). Korvatippojen laittaminen reilusti ärtyneeseen kuuloelimeen on kyllä tälläkin kertaa melkoisen mojovantuntuinen kokemus. En suosittele - varovasti niiden pumpulipuikkojen kanssa! Kyseessä on vaiva, jolla on taipumus uusiutua kun ihminen on sen kerran saanut.

Tämän kerran kevyttulehduksen ansiosta minulla on edelleen kaksi korvaa käytössäni, tai ainakin melkein - stereokuva kyllä nojaa tällä hetkellä selvästi vasemmalle puolelle. Useimmiten tulehdus on tukkinut korvan kokonaan moneksi päiväksi. Kivusta ja särystä huolimatta kokemus on ollut ääniasioiden harrastajalle myös hyvin opettavainen. Melkoinen määrä kuuloaistimuksista nimittäin perustuu siihen, että ihmisellä on kaksi suhteellisen samoin toimivaa korvaa (matched pair, kuten mikrofonikauppias sanoisi). Yksikorvaisina päivinä katosi tietenkin taju kuulemieni äänien suunnasta, mutta samalla melkoinen osa muutakin erottelukykyä: minun oli esimerkiksi tavattoman vaikeaa erottaa puheen sanoja silloin, kun taustalla kuului radio tai televisio. Pidempi puolikuurous olisi tietysti opettanut hyödyntämään aivojen äänenkäsittelyprosessorien huikeita ominaisuuksia ja treenaamaan yksikorvaistakin erottelutaitoa. Tai sitten olisin oppinut käyttämään tilannetta hyväkseni, kuten muuan nimeltämainitsematon tuttu: kun perheessä oli pieniä lapsia, hänellä oli tapana nukkua parempi korva tyynyä vasten, jolloin kaksikorvainen puoliso heräsi aina ensimmäisenä silloin kun vauvalla oli asiaa.

Tiesitkö muuten, että Brian Wilsonin toinen korva on kuuro? Se ei estänyt häntä aikanaan rakentelemasta Beach Boysin huippukauden levyille täysin ennenkuulemattomia äänimaisemia.

Näitä miettiessä viikonlopun jokseenkin puolikuntoista oloa voi viettää vaikkapa lueskellen mainiolta vaikuttavaa TapeOp-lehteä. Kyseessä on amerikkalainen musiikin (ja musiikkinsa) äänittäjille ja tuottajille suunnattu julkaisu, joka on nyt mahdollista tilata Eurooppaankin - ilmaiseksi. Lehti rahoittaa toimintansa kokonaan mainoksilla (joita ei nyt niin hirveästi ole), joten tilaukseksi riittää osoite- ja sähköpostitietojensa ilmoittaminen lehden sivuille. Ensimmäisen käsiini saamani numeron perusteella tilaus on näistä asioista kiinnostuneelle tosiaankin vaivan arvoinen: rosoisen ja sekavahkon taiton takaa löytyy todella kiinnostavia juttuja, joissa puhutaan enemmän kaikesta muusta kuin nippelinvääntämisestä tai siitä, miten hienoja laitteita huippuammattilaisilla on tarkkaamoissaan. Enemmän lehteä kiinnostaa äänittämisprosessi sekä ihmisten vuorovaikutustilanteena että taiteellisena luomisprosessina. Kuten pitääkin.