Odotan saavani käännösproggiksen valmiiksi ensi viikolla.

Odottelen, mahtaako parhaillaan päällä oleva ukkonen aiheuttaa tulvimista talon kellarissa.

Odotan hauskaa iltaa Huvilateltassa Taj Mahalin trion säestyksellä. Taj on vanhoja lemppareita jo niiltä ajoilta, kun alkuaan innostuin bluespohjaisesta musiikista 80-luvun alussa. Hän on myös aukaissut koko uransa ajan korvia kaikenlaiselle uudelle (ja vanhalle) musiikille. Pari aikaisemmin nähtyä keikkaa ovat olleet mainioita. Varmasti tämäkin.