Minua kokeneempi kirjailijakollega tuntuu tulkitsevan, että edellisessä bloggauksessani olisin kustantajan kautta julkaisevana kirjailijana jotenkin halunnut tylyttää kirjailijaa, joka on katsonut järkevämmäksi työskentelytavaksi julkaista omakustanteita. Sellainen omahyväisyys olisi minulta tietenkin täysin naurettavaa ja lapsellista. Spekulatiivisen fiktion kirjoittaja on jo aihevalintansa vuoksi joka tapauksessa vielä marginaalimmassa kuin omakustantajat, ja ihan omasta tahdostaan.

Hänen kirjoituksestaan siteeraamani, jokseenkin tylyltä tuntunut kohta vain laukaisi minussa tarpeen paasata syvästi inhoamaani, valheellista ja vaarallista nero- ja huippuyksilömyyttiä kohtaan. En siis missään nimessä väitä hänen kannattavan ko. myyttiä, mutta hänen tekstinsä sai minut kirjoittamaan asiasta.

Muta ehkäpä osaava ja fiksu kustannustoimittaja olisi pystynyt ehdottamaan hyviä keinoja, miten tekstiäni olisi voinut korjata niin, ettei tällaisia tarpeettomia väärinkäsityksiä olisi syntynyt. En minäkään, tietenkään, olisi antanut toimittajan korjailla tai muutella tekstiäni ilman, että itse hyväksyisin (tai hylkäisin) ehdotetut korjaukset. En, jos teksti kerran julkaistaan vain minun nimissäni.