Skandittomuus jatkuu.

Taman paivan aamusessiossa oli minun kaannokseni vuoro, ja siita riittikin puhumista. Tiesin kylla jo etukateen rosoisuuden asteen, joten olin valmistautunut: loppujen lopuksi tilaisuus oli oikeastaan suorastaan hauska. Esiin tuli yleisestikin ottaen hyvia pointteja. Ja hyvaa keskustelua. Seka paljon sulateltavaa. Ja runsaasti tyota tekstin jatkoeditoinnissa.

Eilinen aamupaiva vietettiin poikkeuksellisesti turismin merkeissa. Kavimme pikaisesti tutustumassa Lindosin pikkukaupunkiin, jonka hipit olivat loytaneet 60-luvulla. Hiljaisesta kylasta olikin tullut melkoinen turistimesta ja kaupungin vanhan ja moneen kertaan linnoitetun akropoliin johtavalla kolmellasadalla portaalla olikin jonoa ylos- ja alaspain. Perille kuitenkin paastiin ihailemaan sita viimeista porrasjaksoa, joka oppaan mukaan on tunnettu jo muinoin "Portaikkona Taivaaseen". Mika tietysti sykahdytti vanhaa musiikinharrastajaa ja sai pohtimaan, lieneeko muuan tuleva laulaja- ja sanoittajasankari ollut paikalla aikanaan parvelleiden hippien joukossa... hyvin mahdollista. Milteipa todennakoista.

PICT2987.jpg

(Kuvan kanssa oli näjemmä ongelmia - mutta tuossa se nyt on, Stairway to Heaven. Portaiden yläpäässä on ollut Athenen temppeli, jota parhaillaan restauroidaan.)