... alkoi hikoilemisella, kun raahasin kitaran ja pedaalilaudan Messukeskuksen pressitilaisuuteen. En soittaakseni pressissä, vaan viedäkseni kamat saman tien Bellyyn iltaa varten. (Bussi-juna-kävely-yhdistelmän jälkeen tinkasin kustantajan maksamaan lopuille roudausväleille taksimatkat.)

Pressiin kuulemaan minua, Markku Rönkköä ja Kauko Röyhkää oli tullut kuuntelemaan parisenkymmentä henkeä, mikä ei liene itse messuhallin ulkopuolella järjestetylle lehdistötilaisuudelle lainkaan huonosti. Kerroimme kukin kirjastamme, vastailimme kysymyksiin. Pohdimme pressin jälkeen, että Suomessa ei pressitilaisuuksissakaan välttämättä tule kovin monia kysymyksiä. Ehkä suomalaisjournalistit kokevat itsensä mieluummin tarkkavaisiksi sivustaseuraajiksi? Itsekin kyllä noudattelin tuontapaista roolia omina toimittaja-aikoinani - mutta minä koinkin itseni aina liian ujoksi toimittajanhommiin.

Bellyn esitystä jännitin etukäteen melkoisesti. Homma sujui kuitenkin hienosti: kitaralla ja viiveellä tehdyn äänimaiseman säestämä kirjan katkelman lausunta "tavanomaisempien" runoesitysten lomassa tuntui toimivan. Esitys tosin lyheni puoleen, kun juontajana toiminut Jukka hyppäsi tämän jälkeen lavalle haastattelemaan. Minulla olisi ollut pari lyhyehköä biisiä perään, mutta nyt ne jäivät esittämättä - vielä, ja luultavasti onneksi: molemmat ovat sen verran tuoreita juttuja, että olisin niidenkin tekstejä tihrustellut tämän treenaamisen jälkeen paperilta. Etenkin kun kirjoitin "Pimeän sisään" -kappaleen sanoitusta uusiksi vielä samana aamuna.

Mutta esitys sai kehuja monelta kuulijalta, joten olen tyytyväinen. Tuontapaista ambient-livesoitantaa, -lausuntaa ja -laulantaa olisi kiva tehdä enemmänkin.

Ilta jatkui muutenkin miellyttävällä meiningillä. Karoshi Lovers oli vallan mainio, samoin Kauko Röyhkän soolosetti ("Peke" oli mukava kuulla pitkästä aikaa livenä). Seuraan nykyään tavattoman huonosti rockia, joten päätösesiintyjä Black Audio tuli koettua ensi kertaa. Mutta ei varmaankaan viimeistä. Banjo on tosi rok!

Kovin rok ei tosin ollut sitten venttailla pedaalilaudan ja kitaran kanssa taksijonossa toista tuntia... mutta onneksi taksijonossa oli hyvää seuraa. Ja krapula-aamua piristi kummasti Jussi Alrothin kehuva Nedut-arvostelu Hesarissa. Kohta takaisin messuille... ja illalla kuulemaan, kuinka Dave Lindholm soittaa ja laulaa. Kokoonpanon perusteella voisi veikkailla, että setissä on mukana ainakin ikilemppareihini kuuluva "Pieni ja hento ote".