Syksyllä kävin ensi kertaa elämässäni suomentajakoulutuksessa. Nyt taisin lukea elämäni ensimmäisen kirjojen kirjoittamisen oppaan.

Nousevan suomalaisen kirjallisuuden tähden Mika Waltarin vuonna 1935 kirjoittama Aiotko kirjailijaksi? (WSOY, neljäs painos 2005) on kestänyt aikaa tietokirjaksi ällistyttävän hyvin. Melkoinen osa tekstistä voisi olla peräisin vain muutaman vuoden takaa. Kirjailijan työllä ei sotien välillä elättänyt itseään yhtään sen helpommin kuin nykyäänkään. Silloinkin oli syytä pitää päivätyönsä ja anoa apurahoja. Siihen aikaan kustantajille kannettuja toiveikkaita esikoisromaanien käsikirjoituksia oli ehkä jonkin verran vähemmän kuin nykyään, joten keskimääräiset odotteluajat käsikirjoituksen hylkäämiselle tai hyväksymiselle olivat (Waltarin mukaan) vain muutamia kuukausia. Edellyttäen, ettei kukaan ollut unohtanut paperinippua pinon pohjalle. Myös tekijänoikeuskysymykset olivat pinnalla.

Tyyli- ja aihekysymyksissä kirjoitusajankohta tietysti näkyy. Kansakunta oli jakautunut jyrkästi kahtia, ja sekä sosialistinen että fasistinen kirjallisuus olivat vahvasti esillä. Waltari varoittelee sortumasta "laittomien sukupuolisuhteiden" tai kapakkajuopotteluun keskittyvän taiteilijaelämän kuvauksiin. Neuvo saattaisi sinänsä olla hyväkin, myös nykykirjailijoille. Enemmän tökkiikin jyrkkä rajanveto "ajanvieteromaanien" ja "tilapäisnovellien" sekä toisaalta "taiteen" välillä. Siitä ollaan onneksi päästy ainakin jossain määrin eroon.

Yhtä kaikki, parisataasivuinen kirja on vallan tutustumisen arvoinen opas etenkin ensimmäisiä romaanikäsikirjoituksiaan kehitteleville. Waltari ei lannista, vaikka voisikin: hän kertoo tosiasiat siitä miten vähän kirjat tekijöilleen tuottavat (hänen markkamääränsä eivät ole kaukana nykyisistä euromääristä), mutta tekee selväksi, että kyllä se kirja kannattaa kirjottaa, jos kerran on ideoita ja otetta niiden paperille saattamiseen.


Aiotko.jpg