Pitäisi aktivoitua käymään enemmän klubikeikoilla - etenkin kun aamulla ei enää särje päätä vaikka olisi ollut selvin päin eikä oksennus tule päällä olleita vaatteita haistellessa. Eilisiltainen Gogol Bordellon keikka Tavastialla oli mainio aktivoitumisen alun alku.

Olin jonkin verran kuunnellut Super Taranta! -levyä, joten minulla oli jonkinlainen kuva bändin monikulttuurisesta, itäeurooppalaishenkisestä bilemusiikista. Mutta paikan päällä tuli selväksi, että hyvinkin äänitetty levy voi antaa tällaisesta musiikista vain kalpean aavistuksen. Tekstejä on ehkä helpompi ymmärtää levyä kuunnellen, mutta kaikki muu musiikissa tähtää kunnon bilekokemukseen. Kovin vahvoja lauluja tai edes melodioita orkesterilla ei ole, mutta se ei juurikaan haitannut.

"Bile"-aspektin korostaminen voisi tarkoittaa sitä, että bändi vetää omilla keikoillaan lärvit ja yleisön mielenkiinto suuntautuu jännittämään, onnistuvatko soittajat osumaan viimeiseen kertsiin edes suunnilleen yhtä aikaa - ja saman biisin aikana. Tästä ei Gogol Bordellon kohdalla ole missään nimessä kyse. Oikeastaan vasta keikan jälkeen tulin ajatelleeksi, että bändin musiikki on todella viheliäisen vaikeaa soitettavaa. Biisi saattaa nykäistä yhdessä hetkessä aivan toiseen tempoon, soundimaailmaan ja tyylilajiin. Polkasta dub-reggaeen, vaikka, ja sitten eräänlaiseen puoliakustiseen speed-metalliin. Dokaamiseen on tuskin varaa, edes laulaja/kitaristi/lyömäsoittaja Eugen Hützilla, joka sellaista kyllä lavalla näytteli.

Homma pysyikin kasassa komeasti ja setin rakenne oli ilmeisen harkittu. Ilmeisen kova treenaaminen ja ennakkosuunnittelut eivät myöskään syöneet biletystunnelmaa - bändillä tuntui olevan hauskaa soittaa musiikkiaan. Niin pitääkin olla - eihän sitä muuten kannattaisi soittaakaan.

Hyvä mieli. Kiitos, Sippi, että ehdotit keikalle lähtemistä.

Gogol%20Bordello.jpg