Muutama eri yliopistoissa työskennellyt ystäväni ja tuttavani sattui tässä päivänä muutamana keskustelemaan runsaista kokemuksistaan primadonnamaisten professorien ja muiden työntekoa, opetusta ja tutkimusta häiritsevien omahyväisten sosiopaattien kanssa. Tiedätte varmaan tyypin: Hänelle maailmassa ei ole muuta kuin hänen oma tutkimuksensa, hänen oma tutkimusmetodinsa ja hänen oma vuorokausirytminsä. Toisinajattelua, kritiikkiä tai hänen perskärpästelynsä ulkopuolista elämää ei yhdelläkään alaisella saa olla.*

Juolahtipa mieleen, etteivät ne oikeiston suurella innolla markkinoimat huippuyliopistot välttämättä ole sittenkään ihan älytön idea. Kas, huippuyliopistothan ovat juuri niitä paikkoja, joihin nämä MinäMinäMinä-kulttia palvovat, sosiaalisesti kehitysvammaiset ja ryhmätyökyvyttömät omanhännännostajat erityisen paljon haluavat. Menkööt sinne häiritsemästä. Sen jälkeen oikeissa yliopistoissa voidaan keskittyä paljon korkeatasoisempaan tutkimukseen ja opetukseen. Yhteistyössä, tasaveroisina.

* Nedujen yliopistotutkijana työskentelevän Tarjaleenan nimettömäksi jätetty esimies on  kirjan hahmoista oikeastaan ainoa lähes todellinen henkilö. Valitettavan todellinen.