080321093110.jpgYleensä kaukaisimmaksi paljain silmin näkyväksi kohteeksi lasketaan Andromedan galaksi 2 200 000 valovuoden päässä. Olen joskus itsekin tuon onnistunut bongaamaan, riittävän pimeään paikkaan osuttuani. Tai ainakin luulisin bonganneeni: ongelma on siinä, että tiedän missä se on ja miltä sen pitäisi näyttää - aivan näkökyvyn rajoilla olevalta soikealta sumuläiskältä.*

Science Daily -verkkolehti raportoi kuitenkin, että 19. maaliskuuta havaitun gammapurkauksen GRB 080318B optinen jälkihehku oli niin kirkas, että sen visuaalisen magnitudin - eli kirkkausluokan - raportoitiin olevan lukemien 6-5 välillä.** Siis riittävän pimeällä paikalla paljain silmin erotettavissa vähintään yhtä hyvin kuin Andromedan galaksi. GRB 080319B:n etäisyydeksi arvioitiin 7,5 miljardia valovuotta, miltei puolet koko tunnetun maailmankaikkeuden (osan) säteestä. Itse posahdus on tapahtunut jo kauan ennen kuin Maapallo on syntynytkään, ennen kuin Aurinkokaan on syntynyt.

(Kuva NASA/Science Daily)
---
* Paljain silmin - ja itse asiassa useimmilla kaukoputkillakin - erottuu vain galaksin kirkas keskuspullistuma. Miljoonista tähdistään huolimatta kierteishaarat ovat niin himmeitä, että vaativat pitkiä valotusaikoja tarttuakseen edes valokuvauslevyille. Jos ne näkyisivät edes yhtä kirkkaasti kuin se keskuspullistuma, Andromedan galaksi olisikin varmaankin lähes täysikuun kokoinen ja melkoisen huomiotaherättävä ilmestys yötaivaalla.

** Tähtitieteellinen kirkkausasteikko on vähän perverssi kapine. Mitä pienempi lukema, sitä kirkkaampi. Täysikuun kirkkaus on muistaakseni luokkaa -14, Auringon kirkkaus (Maasta katsoen) -25:n tietämissä. Kirkkaimmat tähdet ovat tuossa -1:n hörneillä. Alkuaan kirkkaimmat tähdet luokiteltiin kirkkausluokkaan 1 ja himmeämmät sitten luokkiin 2, 3, 4 ja niin edelleen. Himmeimmät paljain silmin erottuvat tähdet olivat luokkaa 6. Tähän asti homma oli ihan looginen, mutta kaukoputken myötä tarvittiin vieläkin himmeämpiä luokkia (7 ja siitä eteenpäin), ja sitten ruvettiin käyttämään desimaaleja, minkä jälkeen huomattiin että joitakin entisiä ykkösluokan jäseniä pitää kyllä nostaa vielä kirkkaampien luokkaan eli nollaan, eikä sekään sitten riittänyt, ja...
  No, ei tämä tietenkään  vielä mitään verrattuna tähtien spektriluokkien kirjainkoodeihin...