Minun on pitänyt hankkia käsiini Sean Stewartin romaani Galveston (2000) jo hyvän aikaa. Pidän hänen romaaneistaan – ja pidän niiden suomentamisesta, enkä vähiten siksi että Sean on erittäin avulias ja valmis vastailemaan kääntämisen mittaan syntyviin kysymyksiin. Sitä paitsi Galveston sijoittuu enemmän tai vähemmän samaan maailmaan kuin suomentamani Kehä ja Matkijalintu – tosin tällä kertaa varsinaisen Houstonin suurkaupungin ulkopuolelle, sen edustalla olevaan Galvestonin (yllätys yllätys) saarikaupunkiin.
Kirjan käsiin saaminen osoittautui tosin hieman mutkikkaaksi: kritiikin kehuma romaani on näköjään myynyt niin hyvin, että kaikki siitä otetut painokset näyttävät olevan tällä hetkellä loppu. Oma (käyttämätön) kappaleeni löytyi lopulta Englannin Amazonin kautta erään brittidivarin varastosta. Hyvä niin.
Kehä ja Matkijalintu ovat tietoisen ja harkitun pienimuotoisia kertomuksia, eräänlaista antifantasiaa: Kehässä yliluonnolliset asiat olivat puhtaasti kertojan, William "Dead" Kennedyn henkilökohtainen ongelma, Matkijalinnussa Toni Beauchampin vastentahtoinen sukurasite. Galveston pelaa isommilla vedoilla ja sijoittuu parinkymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen. Kehässä ja Matkijalinnussa maailmaamme hiipinyt magia on ehtinyt purskahtaa aivan avoimeksi. Galvestonin saarikaupunki on joutunut eristyksiin muusta maailmasta mardi gras -karnevaalin aikaan vuonna 2004 ja joutuu vielä jatkuvasti kamppailemaan toista Galvestonia vastaan: tässä todelliseen kaupunkiin lomittuvassa paikassa on menossa jatkuva karnevaali, aika ei kulje niin kuin sen pitäisi ja kummalliset sekasikiöihmiset vaeltelevat avoimesti kaduilla. Siinä kaupungissa valtaa pitää Momus, kreikkalaisen mytologian satiirin, pilkan, kritiikin, kirjailijoiden, runoilijoiden, pahanilkisen panettelun ja epäreilun arvostelun jumala. Normaali Galveston yrittää pitää tämän karnevaali-Galvestonin aisoissa ja kaupunkien rajan mahdollisimman selvänä. Heillä on aivan riittävästi ongelmia jo arkisessa toimeentulossa ilman mitään noituuksiakin.
Galvestonin kerronnallinen asetelma on myös tavanomaisempi: se on kerrottu kolmannessa persoonassa, kahden elämäntilanteeltaan perin toisenlaisen nuoren näkökulmasta. Sloane Gardner on normaali-Galvestonia johtavan, kuolemansairaan suurherttuattaren tytär, Josh Cane kaiken menettäneen perheen poika, joka elättää itseään lääkeyrttikauppiaana. He ovat kohdanneet jo lapsena, ennen kuin isä-Cane tuhlasi kaiken pokeripöydässä, mutta vain Josh muistaa kohtaamisen. Asetelma on suorastaan kiusaannuttavan tavanomainen; onneksi Stewart on riittävän fiksu ja osaava kirjailija viedäkseen sitä vähitellen vähän epätavallisempaan suuntaan. Juoni leikittelee muutenkin fantasia- ja seikkailukirjallisuuden perinteisillä juonenkäänteillä, mutta purkaakin ne lopulta toisenlaisiin ratkaisuihin.
Galveston on joka tapauksessa selkeästi "tavanomaisempaa" fantasiaa kuin Kehä, Matkijalintu tai Cathy-nuortenkirjat, joten voisin kuvitella sen istuvan paljon paremmin perinteiseen fantsuun tottuneiden käteen, joille tavanomaista hieman paksumpi kirja (neljä ja puolisataa sivua) ei myöskään ole ongelma. Fantasiaan ja maagiseen realismiin aikaisemmin perehtymättömille suosittelisin ensin Kehää tai Matkijalintua (jos Marquezin ja muiden eteläamerikkalaisten laveanvärikäs rönsyily tuntuu kovin vaikealta suomalaisessa arkirealismissa muhitetuille). Joka tapauksessa toivon, että Karisto päättää suomentaa myös Galvestonin. Se ei ole aivan helppo suomennettava, mutta taatusti vaivan arvoinen.
