Kaunokirjallisuutta ei koskaan pidä ottaa liian vakavasti eikä liian totena. Kaunokirjallisuuden ei myöskään pidä olettaa "ennustavan" mitään. Kaunokirjallisuuden erottaa tietokirjallisuudesta juuri se, että kaunossa kirjailijan on lupa edetä perstuntumalla ja vääntää tosiasioista(kin) oman mielensä ja maailmankuvansa mukaisiksi. Jos tällaista yrittää tietokirjallisuuden puolella, päädytään Tatu Vanhasen ja hänen aatetoveriensa rotuteorioihin, kansallisuusaatteeseen ja muuhun sen kaltaiseen sairaaseen sontaan. Ja silloin, melkein aina, viattomat joutuvat kärsimään. Viime päivien uutisissa on ollut ihan riittämiin todisteita kansallismielisyyden saatanallisuudesta.

Ei fiktiotakaan pidä lukea faktana. Tällaisen erehdyksen aiheuttamat seuraukset eivät yleensä ole yhtä pahoja. Nedujen lopusta löytyvä lähdeluettelo ei ole siellä sen takia että haluaisin väittää neandertalilaiskuvani olevan millään muotoa "totta". Se on siellä siksi, että halusin ikään kuin päivätä sen (tieteellisen) neandertalilaistietämyksen ajankohdan, johon oma villi kuvitelmani perustuu. Käytin hyväkseni tietoja, mutta äärimmäisen valikoiden ja oman tarinani kannalta liioitellen. Nyt, reilua vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen, jotkut arvailuni näyttävät osuneet vähän sinne päin, toiset taas menneet reippaasti pieleen. Kuten päivän Hesarikin tiesi kertoa, neandertalilaisten mitokondrion DNA on nyt saatu jaksotettua kohtuullisen luotettavasti ja se poikkeaa nykyihmisen mitokondrion DNA:sta sen verran paljon, että lajien risteytyminen vaikuttaa varsin epätodennäköiseltä.

(Tosin mDNA:han periytyy ainoastaan äidiltä, joten teoriassa kai risteytyminen olisi jotenkin silti mahdollista... ehkä. En tiedä. Geeniasioiden tuntemukseni ei yllä näin pitkälle.)

Toisaalta Daily Galaxy -nettitiedelehti raportoi, että neandertalilaisilla olisi sittenkin samanlainen "kieligeeni" kuin nykyihmisillä, joten (jonkinlainen) puhe, ja puheen myöstä myös sosiaalinen kulttuuri, olisi mahdollista. Tämähän on sitten puolestaan ainakin jossain määrin sitä mitä itsekin romaanissani kuvittelin. Mutta se ei merkitse sitä, että kirjani olisi "ennustanut" mitään oikein – jos olisin saanut viime lauantaina lotossa viisi oikein ja lisänumeron, ei sekään tarkoita että olisin "ennustanut" lottorivin. Eikä se tarkoita sitä, että Nedut olisi "totta". Ei ole. Nedut ei myöskään ole erityisen "runsaan elämäkerrallinen", kuten Kauniin ystävyyden alku -blogin Tinsku arvelee, ei ainakaan kirjailija-omaelämäkerrallinen. Ei ainakaan sen enempää kuin 391 tai Alshain. Kaikissa on omaa elämääni sivuavia detaljeja. Kaikissa on muutamia kohtia, joissa joku minut tunteva on nähnyt jotakin perin tuttua. Mutta ei niitä Neduissa ole oikeastaan yhtään enempää kuin muissakaan, eikä luultavasti sen enempää kuin tulevassa Karstassa tai sitä kenties seuraavassa, ei-scifistisessä Muurahaispuussa. Ainakaan minun tietääkseni.

Ja kukapa asian tietäisi paremmin kuin minä?