Äidin muutto on saatu jotakuinkin päätökseen. Kuten etukäteen sopi arvatakin, rankin ja pisin vaihe oli vanhaan asuntoon vuodesta 1981 asti kertyneen tavaramäärän läpikäyminen ja valikoiminen. Valittujen tavaroiden siirtäminen uuteen kotiin Hermannissa ja laatikoiden purkaminen ovat sujuneet vauhdilla.

VHK01.jpgTuulensuuntorille kannettujen tavaroiden joukosta löytyi myös pieni kirjanmuotoinen palanen omaa historiaani: Verta, hikeä ja kyyneliä -niminen vaihtoehtoinen opinto-opas matematiikan, tietojenkäsittelyn, fysiikan ja kemian opiskelijoille vuodelta 1982. Vaikka kyseessä on maailmankaikkeuden ensimmäinen IBSN-tunnuksella varustettu, minun kirjoittamaani tekstiä (ja pari piirrostakin) sisältävä painotuote, sillä tuskin lienee hirveästi keräilyarvoa... ainakaan vielä.

Tämä taisi olla Limes ry:n ensimmäinen vaihtoehto-opinto-opas-julkaisu (hauska yhdyssana!). Niitä on julkaistu sittemmin paljonkin, enimmäkseen (ja näköjään nykyäänkin) Älä hätäile -nimellä. Limes ei tainnut olla ensimmäinen puuhaan ryhtynyt, mutta levitti ajatusta muihin järjestöihin. Olen siis ollut mukana eräänlaisessa pioneeritoiminnassa.

VHK02.jpgPiirrokseni eivät ole kovin kaksisia, etenkään kun niiden rinnalla on oikeasti osaavan ja lahjakkaan Reima Rouvisen kuvia (ynnä runsaasti tekijänoikeuksien kannalta kyseenalaista, valokopioitua materiaalia). Tekstistäkin voi olla montaa mieltä. Mielipiteitä minulla kyllä oli, mutta tolkkua ja tietoa vastaavasti vähemmän. Parin vuoden laiskahkon opiskelun jälkeen tietenkin uskoin tietäväni ehdottomasti muita paremmin, miten fysiikan opetus oikeasti pitäisi järjestää. Hah.

Oppaan tekeminen oli kuitenkin, sen muistan, hieno kokemus. Ennen kaikkea tietysti siksi, että mukana toimituskunnassa ja kirjoittamassa oli loistavaa porukkaa. Joidenkin kanssa olen yhä edelleenkin tekemisissä: Paloviidan Hannuun törmäsin viimeksi Finnconissa, Ernamon Timppaa näkee erinäisillä kirjallisilla kokkareilla, Maaritin mökillä vietimme mukavia päiviä viime kuussa. Ultsilta saan tuon tuostakin terveisiä yhteisen ystävän kautta. Joihinkin törmää silloin tällöin kaupungilla. Muutama tuon ajan järjestötovereista on nykyään Facebook-kavereita tai LinkedIn-kontakteja. Joistakin en ole edes kuullut moneen vuoteen eivätkä nettihautkaan juuri valaise. Mitä kuuluu, Heini? Missähän Kimmo nykyään vaikuttaa?

Vaikka kuinka pidän nostalgiaa epäterveenä touhuna, jotakin sisällä väistämättä hytkähtää katsellessani IBM:n pallokirjoituskoneen helposti tunnistettavaa jälkeä ja muistellessani aikaa, jolloin kirjan taiton tärkeimpiä työvälineitä olivat terävät sakset ja liimapuikko. Samaisen syksyn päätteeksi minut valittiin Limeksen kulttuurisihteeriksi. Vähän myöhemmin perustin ensimmäisen bändinki Kumpula-projektin, jonka laulajakitaristi Mikko päätyi kulttuurisihteeriksi minun jälkeeni. Rumpali-Mika on nykyään tähtitieteilijä ja muusikko, yhdistelmä joka olisi tuohon aikaan kuulostanut minusta täysin lumoavalta.

Ei sillä että ikävöisin niitä aikoja. En missään nimessä. Aika moni silloinen haaveeni on nimittäin sittemmin onnistunut toteutumaan – eikä aina suinkaan siksi että olisin tehnyt haaveilemisen lisäksi kovinkaan paljoa töitä asian eteen.

VHK03.jpg