Tämäkin blogi on erinäisillä listoilla poliittisena blogina, ja etenkin näin vaalien alla ehdokkaan tietysti pitäisi ottaa
kantaatulisin sanoin ja loimottavin kielikuvin , viillellä sarkasmin katanalla aukkoja poliittisten vastustajien banderolleihin, romauttaa pohja heidän mielipiteiltään yhdellä terävällä pikku näpäytyksellä.

Tällä hetkellä poliittisen kirjoittamisen resurssit ovat kuitenkin jokseenkin täystyöllistettyjä erinäisten vaalikoneiden ehdokaskysymysten ja niiden kommenttien kirjoittamiseen. Tämähän on ihan fiksua toimintaa. Pääsääntöisesti kysymykset ovat nykyään asiallisia eikä vielä ole juurikaan tullut kohdalle kovinkaan korneja "Pitäisikö kunnassasi jättää heitteille vanhukset vai lapset?" -älyttömyyksiä. Eräs vaalikone tuntui ehdokkaan perusarvoista kysellessään tosin olettavan, että vastaaja on joko Yhdysvaltain Republikaanisen puolueen tai Yhdysvaltain Demokraattisen puolueen ehdokas. Sorry, en kummankaan. Pääosin, kaikissa koneissa, kysymykset ovat kyllä olleet vallan asiallisia ja tärkeistä aiheista. Kiitos tekijöille. Useimmat vaalikoneet aukeavat yleisölle(en) loppukuusta, siihen asti omia vastauksiaan voi myös pohtia ja korjailla.

Olen päässyt vaihteeksi verryttelemään myös graafikontaitojani tehdessäni lehtimainoksia itselleni ja kavereille. Mukavaa näpertelyä sekin. Mahdollisesti pääsen hyödyntämään myös (mahdollisia) äänittäjäntaitojani. Mainiota vaihtelua työnteon lomassa. Tosin loppukuun ja ensi kuun kalenteri näyttää täyttyvän melkoista vauhtia. Siinä on sopeutumista rauhalliseen kotielämään ja omatahtiseen työntekoon tottuneelle.