Moro!

Voiko kysymys olla sinusta klisee?
HMM..minusta ainoastaan vastaus voi olla sitä..?? Ehkä olen väärässä.

Joskus harmittaa että tulee luettua niin vähän fiktiota verkosta - mediana se on muka niin äkkinäinen, että ajattelee että luenpa vastaantulevan novellin/runon/muun sitten kun voin syventyä siihen. Verkkokirjoittamisella on kuitenkin noita omia piirteitään, joita muualle ei voi hyödyntää. Ja tekniikkavierastus on ehkä aiheuttanut senkin ettei ole tullut Lehtosen LUEMINUT-kirjaa luettua, vaikkei edes tarvitsisi kirjastoon vaivautua.

Oli hauska tavata livenä, ja koko tilaisuus oli onnistunut, vaikka sitten vähän kesken lähdinkin. Finnconissa varmaan seuraavan kerran tulee fandomia tirkisteltyä tosimaailmassa.

Tiina Marjeta,
kesti hetken tajuta, mihin kysymyksesi liittyi... vastasin omaan blogiisi.

Liekkiö,
Olen itsekin perin huono lukemaan ruudulta fiktiota - ylipäänsä pitkiä kirjoituksia. Mutta ehkä sitäkin taitoa voisi joskus kehittää. Verkkotekstin printtaaminen paperille palauttaa sen kirjamaiseen muotoon, mikä ei välttämättä vastaa tekijän tarkoitusta.

En itse jaksa lukea pitkiä tekstejä ruudulta, vaikka aihe olisi mielenkiintoinenkin -silmät vaan väsyvät ja rivit hyppivät miten sattuu.
Siitä syystä yritän itse kirjoittaa mahdollisimman lyhyitä tarinoita blogiini, tiivistää sanottavani(hahhah, ikään kuin sitä olisi...) niin lyhyeen, että sen voi (näytöstä riippuen) lukea skrollaamatta alas.

Eli ainakin itselleni blogikirjoittaminen ja muu kirjoittaminen on kaksi eri asiaa. Se muu kirjoittaminen on tuottanut pidempiä tekstejä. Nykyään se muu kirjoittaminen on jäänyt, koska verkkokirjoittaminen vie kaiken ajan. Olen kyllä niin koukussa verkkokirjoittamiseen, ettei muun kirjoittamisen väheneminen harmita laisinkaan.
Verkko(blogi)kirjoittamisessa kiehtoo välitön palaute, joka kirjoittajalle kuitenkin on tärkeää, väitti hän sitten mitä tahansa muuta.
Vuorovaikutus on myös kiehtovaa, samoin virtuaalin yhteisöllisyys, joka ei vieläkään lakkaa hämmästyttämästä minua.

Verkko tarjoaa niin äärettömän paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseään. ja hätäisenä ihmisenä nautin siitä, että näen lopputuloksen nopeasti. Teen sitten kuvaa tai tarinaa, prosessi on valmis, kun julkaisen tuloksen verkossa. Se oli siinä, eikä tarvitse pysyä enää vanhassa, vaan voi siirtyä uuteen.

Joillekin sopii toisenlainen rytmitys, haluaa hioa ja palata vanhoihin teksteihin, itselläni ei sitä tarvetta ole, ja olen enemmän kuin tyytyväinen, ettei minun tarvitse tyytyä vain siihen muuhun kirjoittamiseen, joka ennen oli se ainoa tapa kirjoittaa ja joka ei todellakaan johtanut lukijoiden saamiseen, sillä tekstit jäivät pöytälaatikkoon tai jonnekin yhtä hedelmälliseen paikkaan.

Julkaiseminen on hauskaa ja kun pitää kynnyksen matalalla, blogi on oiva väline juttujensa esille panoon. Ainakin itse koen asian niin. Sitä paitsi, omalla kohdallani, verkkokirjoittaminen on opettanut minulle kirjoittamisesta paljon ja lyhyessä ajassa. Osaan tiivistää entistä paremmin.

Susu,

amerikkalainen sf-kirjailija Harlan Ellison on kuulemma joskus kirjoittanut novelleja kirjakaupan näyteikkunassa: aina kun liuska tuli täyteen, se liimattiin lasiin yleisön nähtäville. Näin ollen tekstiä ei voinut enää sen jälkeen editoida, vaan piti saada kerralla valmista.

Blogikirjoittamisessa on vähän samanlainen ote. Epäilemättä jotkut kirjoittavat tekstejä pitkään harkiten, muokaten ja pähkäillen, mutta luultavasti useammat luottavat spontaaniuteen. Mitä vanhana improvisoidun ilmaisun ystävänä arvostan suuresti.

Minulle sopisi tuollainen ikkunaprinsessana oleminen hyvin:) Jutun kirjoittamiseen menee kymmenisen minuuttia, joten aika täyteen ikkuna tulisi työpäivän aikana(vaan ehkä ei kokonaista työviikkoa jaksaisi tehdä...)