Yrttimaan aikakirja

08.05.2008 - 11:32

Tuohon viereen ilmestynyt upouusi linkki vie sujuvasti uutuuttaankiilteleville, vielä suhteellisen pölyttömille ja vähän kalustusta sisältäville vaalisivuilleni. Sisältöä on tulossa lisää, jahka kerkiän sitä kirjoitella.

Niin, ja Facebookissahan meillä on ollut jo tovin yhteinen ryhmä toisen helsinkiläisen scifivihreän Vesa Virrin kanssa. Tähän Usko tulevaisuuteen - äänestä vihreitä scifistejä! -ryhmään voivat tietenkin liittyä myös ei-helsinkiläiset (joita siellä jo onkin).

(Laatikkoa päivitellessä katosivat ensin siellä olleet kirjojen tiedot ja sitten koko laatikko. Pöh. No, mennään aluksi tuolla. Lisään kirjalaatikon kunhan kerkiän.)

Kategoria: Politiikka 0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti

05.05.2008 - 18:34

Kiitoksia kaikille eri keinoin syntymäpäiväonnitelleille!

Merkkipäivä sujuu pääosin työn merkeissä.

Kategoria: (henkilökohtaista) 0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti

4500 sivua Rowlingia

04.05.2008 - 13:39

En oikein juuri nyt usko, että kannattaa kauheasti olla huolissaan siitä, ettei nuoriso lue kirjoja. J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjan on kahlannut aivan ilmeisesti läpi melkoinen joukko nuorisoa – ja aikuisiakin – eikä se totisesti ole ihan pieni, kevyt eikä yksinkertainenkaan rupeama. Ei etenkään, kun jotkut sarjan alkuvaiheissa esitetyt ongelmat ratkeavat vasta yli neljätuhatta sivua myöhemmin. Yhtenäinen kokonaisuus tämä on. Ainakaan viimeinen osa ei tosiaankaan toimi ilman edellisten kirjojen lukemista.

Kuten monet ovat kommentoineetkin, kirjojen tyyli kyllä muuttuu sarjan edetessä – mikä on vallan luontevaa, kun päähenkilökin, ja päähenkilön ajatusmaailma, muuttuvat yksitoistavuotiaasta lähes kahdeksantoistavuotiaaksi. En ole lukenut alkuteosta, mutta käännösten kohdalla tämä tyylinmuutos korostuu nimissä. Ensimmäisen osan kirjoitustyylissä monet täysin luontevilta tuntuneet nimiratkaisut ovat sarjan loppupäässä jotenkin... lapsehtavia. Hieman. Mutta minkäs teet. Johdonmukaisuus on kuitenkin tällaisessa kokonaisuudessa tärkeämpää. Toisaalta tietty lapsehtavuus sopiikin kirjan maailmaan.

Minun silmiini kirjan maailmasta jäi mieleen jonkinlainen, vähän tolkienmainen kaipuu (kuviteltuun) menetettyyn aikaan, jolloin elämä oli selkeää, yhteisöt ja yhteiskunnat mutkattoman suoraviivaisia – ja, ennen kaikkea, se mikä oli pahaa, oli Oikeasti, Aidosti, Perimmäisen Pahaa ilman mitään epävarmuuksia. Pahuus on aina kiinni yksilöistä: kun pääpahan tuhoaa, kaikki ratkeaa. (Eräänlainen "kun Saddam/Hitler/Mao/Chavez/Castro/Dalai Lama/Bush saadaan pois pelistä, kaikki muuttuu hyväksi" -teoria siis.) Paha on helppo tunnistaa – Pahat ovat yleensä rumia tai ainakin omituisen näköisiä, selvästi toisennäköisiä kuin tavalliset ihmiset – eikä pahoilla ole muuta motiivia pahuudelleen kuin että Pahuus on kivaa ja hienoa. Jostakin rivien välistä voi myöskin kaivaa edellisen johtopäätöksenä epämiellyttävän ajatuksen siitä, että toisennäköisiä on luvallista koulukiusata, koska heistä tulee aikuisena kuitenkin väistämättä pahoja.

Tätä voi kyllä toisaalta pitää Rowlingin rivienvälien tahallisena väärintulkintana. Etenkin sarjan loppupuolella koko velho- ja noitayhteisö näkyy vähitellen eräänlaisena koulu-, työpaikka- ja kotikiusattujen turvayhteisönä, joka on kadonnut meiltä jästeiltä maan alle juuri suojellakseen itseään kaikkea poikkeavaa kiusaavilta ja rääkkääviltä pissipäiltä.

(Vanhana Babylon 5 -fanina tulee tässä kohtaa mieleen tietysti ko. sarjan telepaatit.)

Rowling olisi oikeastaan voinut kirjoittaa koko tarinan minämuotoon Potterin kertomana. Muut hahmot jäävät selkeästi yksiulotteisimmiksi ja kasvavat sarjan mittaan paljon Harrya vähemmän. Potterista kehittyy puolestaan nolostuttavankin uskottava teini ristiriitaisine haluineen ja tarpeineen. Seksuaalisuus ei tule mukaan erityisen vahvasti, vaan iho- ja sukupuoliasiat jäävät enimmäkseen romanttisten teini-ihastuksien ja -rakkauksien tasolle – monessa kohtaa suorastaan kiusallisen paljon. Erään keskeisen henkilön lähisukulaisen voi tulkita tulleen lapsena raiskatuksi, mutta tämäkin on pääteltävä asiayhteydestä ja traagisista seurauksista. No sex please, we're British.

Niin, brittiläisyys näkyy tekstissä kyllä muutenkin varsin vahvasti. Angloamerikkalainen ksenofobia on vahvasti mukana: silloin harvoin kun ulkomaalaisia päästetään mukaan, he ovat joko tyhmiä, koomisia tai vaarallisia, usein vähintään kahta kolmesta. (Velhokoululaisten nimistä päätellen joukossa on monia, öh, siirtolaistaustaisia oppilaita. Heidät kyllä lasketaan tasaveroisiksi. Mutta hehän ovatkin selvästi vähintään toisen sukupolven brittejä – eivät anglit, saksit, keltit ja normannitkaan ole saarilla sentään maailman tapista asti asuneet.) Muutama eurooppalainen ulkomaa mainitaan nimeltä, yksi pohjoisafrikkalainenkin. Mutta kovin vähän tämä kansainvälisiä sopimuksiakin jo vuosisatoja sitten tehnyt velhoyhteisö tuntuu olevan rajojen yli toistensa kanssa tekemisissä. Ilmeisesti lähinaapurimaidenkin velhot vain katselevat hajamielisen puolikiinnostuneina syrjästä, kun kantakirja-Paha kaappaa avoimesti vallan Britanniassa. Englantilaiselle olisi epäilemättä kammottava ajatus, että joku ulkkarikansojen liittouma ryhtyisi yhteistoimin sotaan Pahan Akselia vastaan – Englannissa.

Brittiläisen yhteiskunnan tiukka, vasta viime vuosikymmeninä murtuillut sääty-yhteiskunnan perinne näkyy sekin. Kuvitellun menneisyyden ilmeisestä kaipuustaan huolimatta Rowling laskee tosin Pahuuden piiriin myös puhdasrotuisuuden puolustajat – mutta brittinä hän yhdistää sen lähinnä natseihin (siis ulkkareihin) enemmän kuin siihen, että Harry Potter itse on saanut Pyhän Tehtävänsä jo vanhemmiltaan, jos ei syntyessään niin viimeistään vuoden ikäisenä.

Eräänlaisia ulkkareita ovat myös jästit. Dursleyn perhe on loppujen lopuksi jokseenkin ainoa pahisryhmä, jota ei liitetä Voldemortin Pahuuden piiriin. Silti he ovat vilpittömästi, aidosti pahoja. Sarjan loppupuolella kuvio rakoilee parina hetkenä ja miltei ehtii lupailla jotakin kiinnostavaa, mutta lakaistaan melkein saman tien näkymättömiin ja selittämättömiin.

Mutta ehkä tämäkin johtuu teini-ikäisen Harryn näkökulmasta. Epilogissa ohimennen mainittu pieni jälleennäkeminen junalaiturilla voitaneen ehkä tulkita näinkin. Teinivuosina on kovin helppoa uskoa absoluuttiseen Pahaan, mutta useimmat meistä kasvavat siitä aikaa myöten ohi. Onneksi.

Tai ehkä minä olen vain elänyt niin suojattua, turvallista elämää.

Kategoria: Kulttuuri 0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti

Ahtaaseen paikkaan nurmikon laidalla, aurinkoisen taivaan alla

30.04.2008 - 16:59

Näin kauniina kevätpäivinä alkaa haaveilla siitä, että heinäkuussa oman kirjan tekemisen pariin päästessään voisi mennä läppärin kanssa pihalle, pergolaan kirjoittamaan. Siitäkin huolimatta, että läppärin näytöstä on vaikeaa nähdä mitään aurinkoisella kelillä. Siitäkin huolimatta, että pergolasta asti läppärin wlan-yhteys ei toimi. (Aion kyllä tutkia, mahtaisiko tuon tukiasema/adsl-modeemi/verkkokytkin-mötikän vaihtaminen parempiantenniseen auttaa asiaa.)

("Pergola" näyttää minun silmissäni aina väärin kirjoitetulta. Minusta siinä pitäisi olla ihan reilu koo. Mutta sanakirjat sanovat jotta gee, ketaleet.)

Tulipa kirjan ideoita ja rakenteita pyöritellessä mieleen, että se tulee tapahtumaan (luultavasti kokonaan) suhteellisen pienessä, suljetussa tilassa. Tai useammassa suljetussa tilassa. Aurinko kyllä paistanee ikkunoista, mutta ei välttämättä sellaisena lämpimänä ystävänä kuin se paistaa täkäiseltä taivaalta.

Ehkä kirjoittaminen olisi pitänyt aikatauluttaa syksyyn, marraskuun keinovaloaikaan? En tiedä. Alshainin kirjoitusvaihe oli minusta hauskempi ja samalla myös tehokkaampi kuin Nedujen tapauksessa. Alshainia kirjoitin nimittäin elo-syyskuussa, Neduja helmi-huhtikuussa. Myös Alshainissa ollaan osan aikaa hyvin ahtaassa suljetussa tilassa.

Ahtaan paikan tuntu pitää saada aikaan jollakin muulla tavalla. Esimerkiksi aamulla, ennen kirjoittamisen alkamista, kuunneltavalla musiikilla.

Eilen, runoillessani apurahahakemusta jonka päätös tulee vasta syksyllä, Karstan kirjoitusvaiheen ollessa jo (toivon mukaan) lopussa, merkitsin apurahan kohteeksi seuraavan kirjahankkeen. Perusideaa - tai itse asiassa kahta perusideaa, jotka sitten jossakin vaiheessa alkoivat yhdistyä samaksi tarinaksi - olen kyllä pyöritellyt jo hyvän aikaa, mutta hankkeen merkitseminen virallisen näköiseen hakemukseen tuo sen taas pikkuisen konkreettisemmalle tasolle. Etenkin kun samalla laadin sille kirjoitusaikataulun. Jos ideoista alkaa oikeasti lutviutua järkevän tuntuinen kirjasuunnitelma, siitä saattaa tulla vähiten scifi kirja jonka olen kirjoittanut - ainakaan toistaiseksi. Ainakin toistaiseksi ideassa on lähinnä ripaus maagista realismia ja jonnin verran vaihtoehtohistoriaa. Tai ainakin jotakin, joka toivon mukaan on vaihtoehtohistoriaa eikä totista totta. Se saattaa sitä paitsi tapahtua Kontulassa, muutaman sadan metrin päässä talosta jossa asuin melkein koko lapsuuteni ja nuoruuteni, samassa talossa kuin erään ikätovereilleni tärkeän elokuvan päähenkilö asui. Kirjahankkeen työnimi oli vähän aikaa Muurahaispuu, mutta tällä hetkellä olen leikitellyt työnimellä Tieto.

Ehkä. Karsta ensin, Tieto sitten.

Kategoria: Kirjoittaminen 0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti

Mosabackan kaduilla

25.04.2008 - 09:17

Olen bloggaillut aika vähän viime aikoina, mistä pahoitteluni. Lennon-suomennoksen deadline lähestyy ja tekemistä on vielä paljon.

Pitää kuitenkin mainostaa sunnuntaista Mosa herää -tapahtumaa (27. 4. klo 11 alkaen). Kyseessä on jo perinteinen Tapanilan seudun järjestöjen yhdessä puuhaama kyläjuhla. Tapahtumia on ennen kaikkea Tapanilan torilla ja sen ympäristössä, helposti Tapanilan asemaltakin tavoitettavissa. Siellä olemme mekin, Koillis-Helsingin Vihreät. Sopii tulla juttelemaan.

Kategoria: Yleinen 0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti

Traoré ja Traorea socialis

21.04.2008 - 13:09

Toissaviestisen Rokia Traoré -hehkutuksen kohtalla joku Alshainin lukija on ehkä miettinyt: "Heetkinen... tuttu nimi."

Mutta ei: Alshainissa esiintyvä, suurissa laumoissa liikkuva merieliö Traorea socialis (tai sen lähisukulainen Traorea excubitor) ei ole saanut nimeään Rokia Traorén mukaan. Ei myöskään Lobi Traorén mukaan eikä Boubacar Traorén mukaan. Kyseessä on suhteellisen yleinen länsiafrikkalainen sukunimi, jonka yksi kantaja on ollut eksobiologina mukana ensimmäisillä Alshainin aurinkokuntaan suuntautuneilla tutkimusretkillä ja loi perustan Alshainin kolmannen planeetan biosfäärin tutkimukselle. Myöhemmin hänen elämäntyötään kunnioitettiin nimeämällä planeetan merien runsaslukuinen eliösuku hänen mukaansa.

Saatan kertoa tästä eksobiologista lisää tulevissa Alshainiin sijoittuvissa kirjoissa. Kiinnostava tyyppi.

Myös Alshainin ensimmäisen osan kertojahamolla Leonilla on yleinen länsiafrikkalainen sukunimi: Konté. Hän on kuitenkin elänyt suurimman osan Maassa viettämästään ajasta toisaalla eikä huomannut eliösuvun nimessä mitään erityisen tuttua. Eikä hän myöskään ole kovin hyvin perillä biologiasta eikä siitä miten eliöitä nimetään.

Kategoria: Kirjoittaminen 0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti

Poliittisen pyrkyryyden uima-altaan matalan pään portailla

18.04.2008 - 12:36

Nyt se on sitten ikään kuin virallista. Eilisiltainen Helsingin vihreiden kokous valitsi minut - monen muun hyvän tyypin jatkoksi - kunnallisvaaliehdokkaaksi ensi lokakuun vaaleihin.

Ajatusta on heitelty minulle jo kohta puolentoista vuoden ajan, useammalta taholta. Ensimmäinen reaktio oli suunnilleen: "Jaa... no, miksei, periaatteessa, voin mä harkita." Vähän myöhemmin ajatus ei tuntunut enää välttämättä niin hyvältä. Tämän vuoden alussa aloin taas horjua myöntymisen puolelle. Lopullinen päätös syntyi vilkaistessani ensimmäisten ehdokaskandidaattien listaa. Suurin osa halukkaista oli Vironniemeltä - siis enemmän tai vähemmän keskustasta - ja esikaupunkialueet, missä suurin osa helsinkiläisistä asuu, olivat melkoisen aliedustettuja. Meiltä koillisesta oli vain muutama ehdokas. Tälle kaupungille ei tee erityisen hyvää, että sitä katsellaan aina pelkästään Vironniemen näkövinkkelistä.

Joten tässä sitä sitten ollaan.

Mihinkään massiiviseen kampanjointiin ei ole rahaa eikä rahkeita, täytyy yrittää tavoittaa ihmisiä pienin ja edullisin keinoin. Kuten netitse. Ja tutuitse. Jos teiltä, rakkaat blogini lukijat, sattuu löytymään kiinnostusta tulla jelppimään ja ideoimaan, ottakaa toki yhteyttä (j.pekka.makela(ättä)yrttimaa.net) niin kasaillaan jonkinlaista tukiryhmää.

Kategoria: Politiikka 6 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti

Rokia Traoré - JEE! Richard Thompson - JEEE!

16.04.2008 - 10:11

Ensi elokuun tarjonta Helsingin Juhlaviikkojen huvilateltassa vaikuttaa vallan lupaavalta. Suhtaudun sinänsä Huvilatelttaan edelleenkin hivenen nihkeästi, sillä jollakin tasolla se on minulle väistämättä vanhojen, rakkaiden ja ohjelmaprofiililtaan parhaimmillaan yhtä kiinnostavien Kaivarin konserttien syrjäyttäjä. Teltasta toisinaan huokuva pompöösi elitismi on myös onnistunut jähmettämään monta loistavaa tanssimis- ja heilumiskeikkaa vaivautuneeksi seisoskeluksi ja istuskeluksi (tosin Savoy-teatteri on siinä suhteessa vieläkin pahempi tapaus).

Mutta toisaalta...

Näin Rokia Traorén ensi kertaa livenä Roskildessa joskus 1990-luvun lopulla. Jos oikein muistan, nimi oli kyllä jo valmiiksi tuttu: minulla oli jo silloin taipumus luokitella vähintäänkin kiinnostaviksi artistit, joiden nimien yhteydessä mainittiin sana "laulaja/lauluntekijä" ja kotimaan kohdalla "Mali". Ainakin tänne pohjoiseen asti kantautuneiden bändien ja esiintyjien perusteella Malissa kukoistaa maan talouden tilaan ja suhteelliseen pienuuteen ("vain" kaksitoista miljoonaa asukasta) nähden melkoisen laaja, lahjakas ja kiinnostava musiikintekijöiden joukko. Alueella on tietysti vankat perinteetkin: Mali oli 1200-1300-luvuilla melkoisen ison ja kansainvälisesti maineikkaan kuningaskunnan ydinaluetta. Enkä ole totisesti ainoa, jonka korva väittää löytävänsä vahvoja yhteyksiä nykyisen Pohjois-Malin tuaregien musiikin ja bluesin välillä.

Enkä joutunut Rokia Traorénkaan kohdalla pettymään. Erinomaisen puoliakustisen bändin säestämä, ujolta vaikuttanut laulaja veti erinomaisen keikan. Sittemmin käsiin on päätynyt myös äänilevyjä, sekä erinomainen keikka-dvd. Traoré tekee hillityn lyyristä musiikkia ja on tuoreimmalla Bowmboï-levyllään käyttänyt mm. jousisektiota... onneksi erittäin tyylikkäästi. Odotan erittäin hienoa keikkaa.

Richard Thompsonin keikalle pääsyä on sen sijaan kytätty jo paljon kauemmin. Oma fanitukseni alkoi Amnesia-levystä 1980-luvun lopulla. Olen sittemmin kyllä penkonut miehen menneisyyttäkin, soolouran ohella 60-70-lukujen kautta brittiläisen folkrockin pioneeriyhtyeessä Fairport Conventionissa sekä 70-80-lukujen duokautta Linda Thompsonin kanssa: se huipentui loistavaan Shoot Out The Lights -levyyn, jota jotkut ihan vakavasti otettavat ja fiksunoloiset kriitikot ovat pitäneet yhtenä 1980-luvun parhaista rockalbumeista. Itse olen kyllä edelleenkin puolueellinen Thompsonin myöhemmälle soolotuotannolle, Amnesiasta aina... no, niin, oikeastaa kausi jatkuu edelleen. Viimevuotinen Sweet Warrior oli mainio levy.

Viime vuosien hulvattomimpia Thompson-kokemuksia on kuitenkin ollut 1000 Years of Popular Music, jota olen tainnut ennenkin kehua. Albumi sai kuulemma alkunsa Playboy-lehdeltä, joka vuosituhannen vaihteessa halusi Thompsonin tekevän listan mielestään parhaista päättyvän vuosituhannen populaarisävelmistä. Thompson arveli, että oikeasti lehti halusi listaan vain muutaman viimeisen vuosikymmenen sävellyksiä, joten hän päätti piruuttaan ottaa tehtävän kirjaimellisesti: lista alkoi 1200-luvun sävelmästä "Summer Is Icumen In" ja jatkui parin vuosisadan loikilla 1800-luvulle ja siitä eteenpäin vähän tiheämmin. Playboy ei julkaissut listaa, mutta Thompson lähti sitten tekemään listan pohjalta keikkoja laulaja/kosketinsoittaja Judith Owenin sekä perkussionisti Debra Dobkinin kanssa. Keikoista tehtiin kahden cd:n ja yhden dvd:n boksi, joka tosiaan alkaa "Summer Is Icumen Inistä" ja päättyy... "Oops I Did It Againiin" (no, sen jälkeen on vielä encoreina pari mainiota tulkintaa). Suosittelen.

Kuten suosittelen myös keikkaa. Helsinkiin Thompson tulee esiintymään yksin, mutta kertakaikkisen loistavana kitaristina ja persoonallisena laulajana hän kyllä pärjännee loistavasti niinkin. Vaikka hänen musiikkinsa pohjautuu vahvasti brittiläisen folkrockin perinteeseen, siinä on usein varsin tummia ja ahdistuneitakin sävyjä. Mitään pintahilpeää tingeltangeli-matkamuistomusiikkia ei ole tiedossa.

(kuvat artistien omilta sivuilta)

Kategoria: Musiikki 0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti